Wimaon uusi laitos Lahteen?

Facebooktwitterlinkedin

Jätteistä ja sivuvirroista komposiittimateriaaleja jalostava teknologiakehittäjä Wimao Oy rakentaa uuden kierrätyslaitoksen Lahden seudulle.

Tällä hetkellä Wimaolla on vuonna 2018 valmistunut tuotantolaitos Lappeenrannassa Kukkuroinmäellä. Tuotantolaitos käyttää ekologisten komposiittituotteidensa pääraaka-aineena kierrätettyä muovia ja puukuitua. Lisäksi se voi hyödyntää raaka-aineenaan erilaisia teollisuuden sivuvirtoja.

”Wimao on valmistellut isomman teollisen laitoksen rakentamista Suomeen jo pidemmän aikaa, koska ekologisille komposiittituotteille riittää kysyntää”, sanoo Wimaon toimitusjohtaja Ville Immonen.

Hänen mukaansa hyvän raaka-aineen saatavuus on tärkeä kriteeri sijoittumispäätöstä tehtäessä. Siksi on mahdollista, että uusi laitos nousee Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n (PHJ) Kujalan jätekeskukseen.

 

Muovin kierrätysaste nousee

 

Wimao ja PHJ solmivat tammikuussa yhteistyösopimuksen muovijätteen kierrätyksestä.

Uuden jalostuslaitoksen valmistuttua PHJ alkaa toimittaa Wimaolle energiajätteestä ja jäteasemien lavajätteestä LATE-lajittelulaitoksessa eroteltua muoviraaka-ainetta kierrätettäväksi muovikomposiittituotteiden valmistukseen.

”Yhteistyö Wimaon kanssa nostaa merkittävästi toimialueen kierrätysastetta ja odotammekin yhteistyötä innolla, PHJ:n toimitusjohtaja Johanna Rusanen sanoo.

PHJ:n LATE-lajittelulaitos tuottaa erilaisia muovilaatuja yhteensä noin kaksi miljoonaa kiloa vuodessa.

”Lajittelulaitoksemme pystyy erottelemaan erilliskerätystä energiajätteestä talteen peräti 10 kiloa muovia toimialueemme asukasta kohden vuodessa”, Rusanen kertoo.

”Wimaolle voimme toimittaa kierrätettäväksi sellaisia vaikeasti kierrätettäviä muovilaatuja, joiden kysyntä on toistaiseksi ollut heikkoa.”

 

Kuva: PHJ. On mahdollista, että uusi muovinkierrätyslaitos nousee Kujalan jätekeskuksen alueelle.

Facebooktwitterlinkedin