Supertuoreita ravinnepommeja ympäri vuoden – maistuisiko?

Facebooktwitterlinkedin

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Mitäpä jos saisit aamiaisellesi nappaistua aina tuoreita ja vitamiinipitoisia vihreitä kasviksia joko leivän päälle tai vihersmoothieen? Päivä lähtee taatusti paremmin käyntiin kuin paahtoleivällä. Keskellä talvea tuoreiden vihannesten hankkiminen aiheuttaa kuitenkin usein kiusallisen ison hiilijalanjäljen, sillä kasvihuoneet käyttävät energiaa, samoin kuljetukset – ja varsinkin pohjoisessa Suomessa kasvukausi on lyhyt. Vielä jos tähän päälle tavoitellaan kestävyyttä, kasvatuksessahan luonnollisesti tulisi käyttää kierrätysravinteita sekä huolehtia vesitehokkuudesta.

Chiliä voi viljellä vertikaalisesti

Vertikaalikasvatus tuo mahdollisuuksia uudistaa ruuantuotannon tapoja etenkin, jos koko kasvatuskonsepti osataan nähdä uudesta näkökulmasta. Perinteisen kasvihuoneen tuotantoa ei yleensä voi kannattavasti siirtää vertikaalituotantoon; vaikka vertikaalissa säästyy tilaa ja lämmitysenergiaa, tuotannon ylläpito on silti vaativaa niin rahallisesti, kuin ajallisestikin.

Mitä jos löydettäisiinkin tapoja tehdä kasvatusta nykyistä hajautetummin ja lähellä lopullista käyttäjää? Ja vieläpä siten, että kasvatus olisi optimoitu juuri sinun tarpeitasi ja kiinnostuksiasi ajatellen. Jos kasvatusympäristöihin lisätään älyä, voitaisiin vaikkapa tarjota sinun chileillesi tai naapurin Untamon persiljalle optimoitu valaisu- ja kastelusykli.

Kajaanin ammattikorkeakoulu on Kainuun ELY-keskuksen rahoittaman GreeNer -projektin myötä kehittänyt testiympäristöä, jossa voidaan ketterästi ja nopeasti kokeilla erilaisia kasvatuskokeita samanaikaisesti. KAMKin ympäristö mahdollistaa erimerkiksi rinnakkaiset kasvatuskokeet erilaisilla valaistusreseptiikoilla ja kasvualustoilla. Olosuhteita optimoimalla voidaan vaikuttaa kasvien ominaisuuksiin merkittävästi.

Harrastajien lisäksi uudentyyppiset vertikaali- ja sisätilakasvatusratkaisut tarjoavat yrityksillekin uudistumismahdollisuuksia. Tähän mennessä mm. Luonnonvarakeskus on hyödyntänyt projektissa kehitettyjä moduuleja omissa kasvatuskokeissaan.

KAMK kontti

”GreeNer-hankkeessa kehitetty järjestelmä sopii hyvin mm. esikokeisiin vertikaalipuutarhan isoja ajoja varten. Säätämällä aallonpituuksia eri tasoilla voimme testata niiden vaikutuksia kasvien kasvuun. Useammalla tasolla toiminen lyhentää kokeisiin käytettyä aikaa ja lisää tehokkuutta. Tällä hetkellä kokeissa käytetään pikkulimaskaa (Lemna Minor), joka kasvaa nopeasti ja toimii hyvänä testikasvina teknologian testaamiselle”, toteaa tutkija Pasi Laajala Luonnonvarakeskukselta.

Ensimmäisiä moduuleita on päästy testaamaan ja kehitystyö KAMKilla jatkuu. Olemme aina avoimia uusille yhteistyöideoille.

 

Heräsikö sinulla ajatuksia kiinnostavista kasvatuskokeista? Ollaan yhteyksissä!

Lue lisää hankkeesta:

https://www.kamk.fi/fi/Tutkimus-ja-kehitys

 

Teksti: Outi Laatikainen, Antti Rimpiläinen, Ella Lukkari (Kajaanin amk)

Kuvat: KAMK, Scanstockphoto.

Facebooktwitterlinkedin