Muovi, pakkaus ja kierrätys – mitä ne ovat?

Gaia Consulting Oy toteutti viime vuoden loppupuolella Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:lle arvion pakkausalan tuottajavastuukentän todennäköisistä kehityspoluista ja niiden tuomista haasteista ja mahdollisuuksista.

Työn toteuttamisen jälkeen on tapahtunut monia muutoksia. Esimerkiksi koronapandemia on vaikuttanut myös pakkausalaan.

Loppukesästä EU teki koronaelvytykseen liittyvän hätäapupaketin, jonka osana se esitti uutta EU-budjetin rahoitusmekanismia: Jäsenmaat maksaisivat tietyn maksuosuuden sen perusteella, kuinka paljon muovipakkausjätettä jäsenmailta jää kierrättämättä.

Nämä muutokset antavat aihetta uuteen ajatteluun ja spekulointiin.

EU:n maksualoite kierrätyksen ulkopuolelle jäävästä pakkausjätteestä tietäisi Suomelle ilmeisesti maksettavaa noin 50–60 miljoonaa euroa. Suuruusluokkaa tähän saa vertaamalla summaa nykyisen jäteveron tuottoon, joka on luokkaa kolme miljoonaa euroa vuodessa.

Jäsenmaat maksaisivat kierrättämättä jääneestä muovipakkausjätteestään 800 € tonnilta. Muoviteollisuuden mukaan summa on sama kuin monen materiaalin nykyinen hinta.

Oli tämän nimenomaisen maksun kohtalo ja kansallinen jalkauttaminen mitä tahansa, EU:n uusi rahoitusmekanismi on signaali, jonka tulkitsemisessa riittää tulevaisuudessa linjoja vedettäväksi kierrätyksen, muovien ja pakkausten osalta.

Tuleeko kierrätyksessä materiaalin pysyä samassa jalostusarvossa, esimerkiksi elintarvikelaatuisena? Hyväksytäänkö arvonmenetys halvemmaksi materiaaliksi?

Suomessa muovipakkausten osalta ollaan uusiomuovialan mukaan jo vuonna 2025 tavoitteiden tasoilla. Sen sijaan yhdyskuntajätteessä muovia on eri arvioiden mukaan noin 15 %, joten vielä on matkaa pääkaupunkiseudun Kaikki muovi kiertää -visioon.

Jätelain uudistuksessa on näkemyseroja monesta asiasta, mutta tarve säätää erilliskeräysvelvoitteet valtakunnallisesti lakiin lienee jo varsin yleisesti hyväksytty perusajatus.

Muovijätetilastot vaihtelevat eri EU-maiden välillä. Materiaalikehitys tuo lisää kysymyksiä. Miten kohdellaan mekaanisesti tai kemiallisesti jo kierrätettyjä muoveja? Mikä on biopohjaisen PLA:n, sekoitemateriaalien tai muovia korvaavien materiaalien tilanne?

Nämä kysymykset koskevat sekä pakkaajia että niitä toimijoita, joiden tuote tai palvelu perustuu muoviin.

Perinteiset elinkaarivertailut LCA-menetelmällä eivät huomioi systeemistä hukkaa kuten roskaantumista tai mikromuovia, eivätkä pakkausten kierrätettävyyttä tai kompostoitavuutta. Ne eivät näe myöskään nettikaupasta syntyvää vapaamatkustajaongelmaa. Arvoketju vuotaa materiaaleja molempiin suuntiin.

Haastava on myös kysymys pakkausten roolista. Kuten skenaariotyökin osoitti, pakkaus ymmärretään monin eri tavoin. On moninkertaista ylipakkaamista ja toisaalta pakkauksia, jotka ovat olennainen osa itse hyödykkeen toiminnallisuutta. Esimerkiksi lääkepakkaus on olennainen osa lääketurvallisuutta.

Nostalginen muisto lähikaupasta voipaperiin kääräistystä lihasta voi olla osa matkailuelämystä, mutta ei sovi koko väestön ruokkimiseen.

Paineita pakkausten lisäämiseen nostavat väestön ikääntyminen, sinkkutaloudet sekä pandemian antama lisävauhti nettikaupalle ja take-away-kulttuurille.

On myös hyvä kysyä, optimoidaanko kierrätystä ja kiertotaloutta alueellisesti, kansallisesti vai globaalisti. Entä korostetaanko ympäristökuormituksen minimoimista vai huoltovarmuutta, omavaraisuutta, aluetaloutta vai työllisyysvaikutuksia? Saavatko päästöt Suomessa kasvaa, jos kokonaispäästöt globaalisti laskevat?

Kiertotalouden ytimessä on materiaalien arvon säilyttäminen kaikissa ratkaisuissa. Etusijajärjestyksessä ensisijaista on jätteen synnyn ehkäisy, sitten uudelleenkäyttö, sen jälkeen kierrätys ja lopuksi energiakäyttö ja loppukäsittely. Etusijajärjestyksen toteutumista ei kuitenkaan voi arvioida yksittäisen järjestelmän tai ratkaisun osalta.

Perinteiset ohjauskeinot ja hallinto ovat rakentuneen pistemäisen kuormittajan aiheuttamien paikallisten haittojen minimointiin ja minimikierrätyksen tavoittamiseen.

Monien toimijoiden tulot perustuvat haitan hoitamisesta saataviin maksuihin, eivät niinkään kierrätettyjen materiaalien markkinakysyntään. Hyödyntämisestä ja kestävyydestä saatavan arvonlisän tunnistaminen ja kaupallistaminen ovat vasta aluillaan.

Muutos on kuitenkin vireillä. Voittajia ovat ne, jotka osaavat kääntää teollisuuspolitiikkansa ympäristöpolitiikaksi. Se vaatinee hallinnoltakin fokuksen laajentamista ja isompien kokonaisuuksien arvioimista. Jos arvioidaan kestävyyttä piste kerrallaan, voi koko ketju kadota näkyvistä.

Mari Saario,

Liiketoimintajohtaja,

Gaia Consulting Oy