Kiertokapula uudisti Karanojan jätteidenkäsittelyalueen vastaanottoalueen

Vieraat tutustuivat Karanojan lavakaareen avajaisissa.
Facebooktwitterlinkedin

Hämeenlinnan Karanojan jätteidenkäsittelyalueelle on avattu uudistettu henkilöasiakkaiden asiointialue. Avajaisjuhlia vietettiin tammikuun lopussa 2023.

Koko urakka alkoi syyskuussa 2021. Ensimmäinen vaihe valmistui kesäkuussa 2022, kun jätelavojen keskitetty alue eli niin kutsuttu lavakaari otettiin käyttöön.

Kuormat voi maksaa verkossa

Samalla mahdollistettiin myös jätekuormien ennakkomaksu ja itsepalveluasiointi. Kuormat voi maksaa tai ilmoittaa ennalta verkkokaupassa.

Ennakkoilmoittautuneet asiakkaat voivat asioida omaa kaistaa pitkin ja näin nopeuttaa asiointiaan.

Avajaisnauhan leikkasi Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen. Seremonioita jatkettiin esittelykierroksella, ytimekkäillä puheilla ja kakkukahveilla.
Avajaisnauhan leikkasi Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen. Seremonioita jatkettiin esittelykierroksella, ytimekkäillä puheilla ja kakkukahveilla.

Turvallisuutta lisää

Joulukuussa 2022 valmistui urakan toinen vaihe, eli käyttöön saatiin monitoimihalli. Siellä sijaitsee mm. vaarallisten jätteiden vastaanotto. Lisäksi valmistui vastaanottokenttä risuille ja haravointijätteille.

Nyt alueen kaikki pientuojien vastaanottopisteet on keskitetty samalle alueelle ja kuorma-autoliikenne ohjautuu toisaalle. Tämä ratkaisu tehostaa alueen liikenneturvallisuutta.

Viiden miljoonan investointi

Hankkeessa pääurakoitsija oli JTR-Rakennus Oy, asiointi- ja vaakajärjestelmän sekä verkkokaupan toteutuksesta vastasivat Pinja Digital ja Hedengren Security.

Karanojan asiointialueen investointi on suuruudeltaan noin 5,5 miljoonaa euroa.

Teksti: Piia Kokko

Kuvat: Tapio Aulu, Mainostoimisto Precis. Toimitusjohtaja Mikko Koivulehto esittelee lavakaarta Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviaiselle ja muille avajaisvieraille.

Facebooktwitterlinkedin