Karkkien muovikääreet, valmisruokapakkaukset… Näissä tuotteissa pakkaussuunnittelu vähentäisi roskaantumisongelmaa eniten

Karkkikääreitä
Facebooktwitterlinkedin

Tuore tutkimus on tunnistanut muutamia elintarvikealan tuoteryhmiä, joiden pakkauksia kehittämällä voisi tehokkaimmin puuttua muovijätteen aiheuttamaan roskaantumisongelmaan.

 

Pakkaussuunnittelijat ovat monimutkaisen haasteen edessä. Millainen olisi aidosti kestävä ja vastuullinen pakkaus?

”Pakkauksella on useita tärkeitä tehtäviä: se viestii, tuo yritykselle näkyvyyttä, mahdollistaa logistiikan, suojaa tuotetta, vähentää ruokahävikkiä ja helpottaa kuluttajan arkea. Erilaiset tuoteryhmät vaativat pakkaukselta erilaisia suojaominaisuuksia”, muistuttaa tehtävän haastavuudesta VTT:n tutkija Taina Lahtinen.

Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama tutkimushanke Package-Heroes tutkii, miten elintarvikepakkausten ympäristövaikutuksia voisi vähentää. Hanke kestää vuoteen 2023.

Hankkeessa ovat mukana VTT, Luonnonvarakeskus, LUT-yliopisto ja Åbo Akademi.

 

Roskaantumiselle jarrua

Hanke on tutkinut muovin korvaamispotentiaalia elintarvikepakkauksissa, joita on myynnissä suomalaisissa supermarketeissa. Tässä tutkimuksessa pakkauksia vertailtiin vain yhden ympäristövaikutuksen eli roskaantumisen näkökulmasta.

Muovia käytettiin kaikkien 44 tuoteryhmän pakkauksissa. Eniten muovia oli käytetty lihatuotteiden pakkaamiseen.

Kun tutkijat etsivät sellaisia tuoteryhmiä, joissa olisi mahdollisuus vähentää muovia selvästi, erottui muutama tuoteryhmä joukosta.

”Analyysin perusteella sokerimakeiset ja heti syötävät valmisruoat ovat sellaisia tuoteryhmiä, joissa on suurin potentiaali vähentää kertakäyttömuovia pakkauksissa”, Lahtinen summaa.

Näitä tuotteita myydään paljon ja ne aiheuttavat merkittävän roskaantumisriskin. Muovien osuus pakkausmateriaaleista on merkittävä.

Eräs samankaltainen ryhmä on energia- ja urheilujuomat. Maailmalla tämän tuoteryhmän juomapakkauksilla roskataan luontoa. Suomessa hyvä panttijärjestelmä on pienentänyt roskaantumisriskiä merkittävästi.

 

Kierrätettävä, kevyt…

Lahtinen muistuttaa, että ympäristökestävä elintarvikepakkaaminen on erilaisten vaihtoehtojen yhdistelmä.

Pakkausmateriaaleja voidaan vähentää, kuten on jo tapahtunut hedelmien, vihannesten ja lihatuotteiden pakkaamisessa.

Yksi vaihtoehto ovat uudelleenkäytettävät pakkaukset. Näitä käytetään jo palvelutiskitoimituksissa kauppoihin. Kuormalavat, juomakorit ja liha- ja leipälaatikot ovat uudelleenkäytettäviä.

Pakkausten tehokkaampi kierrätettävyys on yksi keino edistää ympäristökestävyyttä. Pakkaus voidaan suunnitella niin, että materiaalit on helppo erotella ja lajitella eri jätejakeikseen, tai koko pakkaus voidaan suunnitella käyttäen vain yhtä materiaalia.

Neljäs vaihtoehto on korvata valtamuovit uusiutuvilla vaihtoehdoilla.

 

Kuluttaja ymmällään

Kuluttajien on vaikea arvioida pakkausten kestävyyttä.

Åbo Akademin tutkija Kirsi Sonck-Rautio kertoo, että kuluttajapaneelin alustavien tulosten perusteella kuluttajat kokevat, ettei heillä ole riittävästi tietoa kestävän ruokapakkaamisen ominaisuuksista.

On hankala sanoa, onko jokin pakkauksen ympäristöväittämä totta vai viherpesua.

”Kierrätettävyys ja lajittelun helppous nousivat kuluttajapaneelissa merkittäväksi ympäristöystävällisyyden merkiksi”, sanoo Sonck-Rautio.

 

Kestävyyteen tasapaino

Package-Heroes-hankkeen eri tutkimukset ovat jo osoittaneet, että ympäristökestävyyden arviointi on tutkijoillekin monimutkaista ja vaatii lisää työkaluja.

Muovin vähentäminen voi pienentää roskaantumisongelmaa, mutta millaisia vaikutuksia on muovia korvaavalla materiaalilla? Kuitupakkauksella voi olla negatiivisia vaikutuksia metsien hiilinieluihin ja metsälajeihin.

Uudelleenkäytettävä pakkaus voi tuottaa kertakäyttöistä suuremmat ympäristöhyödyt, mutta se edellyttäisi, että kuluttajat todella käyttävät pakkausta useita kertoja.

Kierrätettävyyskään ei pysty kokonaan poistamaan pakkauksen ilmastovaikutuksia.

VTT:n professori Ali Harlin korostaa, että kestävyydessä on haettava tasapainoa:

”Uudelleenkäytettävyydessä ja biopohjaisuudessa on potentiaalia. Meidän täytyy edelleen kehittää laskentaa, jotta ymmärrämme, mikä on oikeasti kestävää.”

LCA eli elinkaariarviointi on tähän yksi työkalu.

Ennätysyleisö, parhaimmillaan kaksisataa osanottajaa, seurasi Package-Heroes-tutkimushankkeen neljättä tulevaisuuden pakkaukset -seminaarin ohjelmaa verkon välityksellä helmikuun puolivälissä.

Facebooktwitterlinkedin