Käpylän Elojuhlilla kierrätettiin vanhoja aarteita – ”Miksi pitää näitä kellarissa, jos saa ilon kiertoon!”

Sirpa Häkli Käpylässä
Facebooktwitterlinkedin

 

Kirpputorilla
Kolmen pennin oopperan juliste herätti huomiota.

”Onks toi vampyyri?”

Kirppispöytiä kiertelevästä ryhmästä kuuluu pikkupojan hämmästely.

Lehmuksen ryhmyläiseen runkoon nojaamaan asetettu valtava taidejuliste tuo kieltämättä mieleen saksalaisen, satavuotiaan Nosferatu-klassikkokauhuleffan. Julisteen mustavalkoinen irvistelijä on kuitenkin hahmo puolalaisteatterin Bertol Brechtin ja Elisabeth Hauptmannin libertoimasta Kolmen pennin oopperasta.

Puun runkoon nojailee muitakin huolellisesti pakattuja puolalaisia taidejulisteita. On pakko kysyä kirpputoripöydän pitäjältä, miten nämä aarteet ovat päätyneet myyntiin Akseli Toivosen kentän kupeeseen Helsingin Käpylässä.

 

LP-levyjä könttäkaupalla

”Ostin nämä Puolasta 1980-luvun puolivälissä, kun olin siellä opiskelemassa”, kertoo kuvataiteilija Sirpa Häkli.

Sen jälkeen hän on kuljettanut julisteita mukanaan asunnosta toiseen koko elämänsä, kunnes jokin aika sitten tuli siivottua kellaria. Häkli päätti tuoda harvinaisuudet myyntiin Käpylän Elojuhlan kirpputorille.

Samassa kellarintyhjennysoperaatiossa myyntivasaran alle päätyi myös pari laatikollista historian havinaa kantavia LP-levyjä. Ne ovat odotelleet kuulijaa kärsivällisesti:

”Meillä oli mieheni Jorman kanssa kaksi levysoitinta, joissa molemmissa oli kuitenkin jonkinlaista vikaa. Levyt ovat odotelleet kellarissa 25 vuotta. Aikuiset lapset ottivat levyistä osan ja ostivat uuden levysoittimenkin. Loput toin tänne.”

Häkli kertoo myyneensä niitä juuri ison nipun könttäsummalla.

”Jorma sanoi, että pahaa tekee niistä luopua. Mutta miksi säilyttää näitä varastossa, jos voi saada ilon kiertoon?” Häkli hymyilee.

Kierrätys ja kiertotalous ovat Häklin mukaan hyviä periaatteita. Hänen mukaansa Käpylään ja Kumpulaan on pitkään liitetty tietty kierrätyshenkisten ihmisisten maine. Käpylän ja Kumpulan välimaastossa Kisakylässä asuva Häkli tunnistaa itsessään näitä piirteitä:

”Pienituloisena kuvataiteilijana sitä on oppinut säästeliääksi. Pesen aina muovirasiat ja säilytän pahvit ja käytän niitä tehdessäni taidetta”, Häkli kertoo ja vinkkaa, että pensselit kannattaa pestä tärpätin sijaan ruokaöljyllä ja mäntysuovalla.

”Ja jos tärpättiä käyttää, sitä ei saa kaataa viemäriin.”

 

Käpylän Elojuhlilta
Elisa Oksanen ja Eliel iloitsivat mahdollisuudesta viettää kirpputoripäivää omalla kotikadulla.

Vihdoin Elojuhlat

Elokuun viimeinen lauantai oli kierrätyshenkisten käpyläläisten juhlapäivä, sillä Käpylän Kulttuuriyhdistys ry:n järjestämien Käpylän Elojuhlien ohjelmaan kuului jälleen katukirppiksiä ja Kirpparikujia. Koronapandemian vuoksi yhdistys on aiemmin joutunut perumaan esimerkiksi Käpylän 100 Kyläjuhlat. 27. elokuuta 2022 Elojuhlien väki sai nauttia myös musiikista, paikallisista herkuista ja aurinkoisesta kelistä.

Kylätilan kesäpihan OmaVaralavalla soitto soi lihasvoimin, sillä sähköä lavalle tuotti yleisö polkemalla sähkögeneraattoripyörää.

Asukkaille katukirppis on kätevä tapa saada tavaraa kiertoon.

 

Vauvanvaatteita eteenpäin

Elisa Oksanen asetteli käyttämättömiksi jääneitä kenkiä ja vauvanvaatteita myyntiin kadun varteen oman pihan kupeeseen.

”Tämä katukirppis on tosi kiva ja järkevä, tässä saa oikeasti tavaraa eteenpäin. Lastenvaatteita ei kannata alkaa säilyttämään”, Oksanen kehui kantorepussa viisikuinen Eliel. Myös kaksivuotias Aaron osallistui kirppispäivään koristelemalla katuliiduilla myyntipisteen edustaa.

Oksanen kertoo asuneensa pihapiirissä pari vuotta. Hänellä on kuitenkin pidempi kokemus Käpylästä, sillä hän on aiemmin asunut naapurikorttelissa, ja hänen äitinsäkin on asunut Käpylässä.

Kaupunginosassa on kiertotaloushenkisyyttä, esimerkiksi tiloja on yhteiskäytössä:

”Pesutuvan yhteydessä on kerhohuone, jossa on oma kierrätysnurkkaus korttelin asukkaiden tavaroille. Saunoissa on kerran viikossa mahdollisuus lenkkisaunaan naisten ja miesten vuoroilla”, Oksanen kertoo.

 

”Ei valmisteta enää”

Vähän matkan päässä katse kiinnittyy kadulle pinottuihin, tukeviin, nahkaisiin matkalaukkuihin sekä emalipintaisiin kattiloihin.

Ritva kertoo tuoneensa käpyläläisen siskonsa pihaan myyntiin vanhemmilta ja isovanhemmilta perittyä tavaraa kuten lasiastioita ja Sinellin patoja.

Matkalaukut ovat nekin vanhempien peruja. Ritvan mukaan reissaamiseen niitä ei juuri ole käytetty:

”Näitä on käytetty tavaroiden säilytykseen. Näihin on hyvä pakata ja näissä on oikein tukeva kahva. Nykyään ei tällaisia enää valmisteta.”

Katukirppiksellä
Vanhat matkalaukut ja kattilat kiinnostivat potentiaalisia ostajia.

 

Teksti ja kuvat: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti.

Sirpa Häkli laittoi myyntiin opiskeluaikana Puolasta ostamiaan taidejulisteita.

Elisa Oksanen ja Eliel iloitsivat mahdollisuudesta viettää kirpputoripäivää omalla kotikadulla.

Vanhat matkalaukut ja kattilat kiinnostivat potentiaalisia ostajia.

Kolmen pennin oopperan juliste herätti huomiota.

Vaikka tavara vaihtoi omistajaa Käpylän Elojuhlilla, aina raha ei.

Facebooktwitterlinkedin