”Muodin Nobel-kisan” haku auki

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Global Change Award -innovaatiohaaste etsii taas ratkaisuja, jotka muuttavat muotiteollisuuden suunnan kohti kiertotaloutta ja kestävyyttä. H&M Foundation -säätiön kisaa on kutsuttu muodin Nobel-palkinnoksi. Kisassa menestyvät saavat vuoden mittaisen innovaatiovalmennuksen sekä rahoitusta siihen, että muotiala siirtyisi lineaarista mallista kohti suljettuja kiertoja.

Vuodesta 2015 lähtien haasteeseen on lähetetty 8 000 hakemusta 151 maasta. Suomalaistiimin innovaatio jätepuuvillan muuntamisesta uusiksi tekstiileiksi oli yksi haasteen ensimmäisenä vuonna palkituista ideoista. Tänä vuonna haetaan erityisesti digitalisaatioon liittyviä innovaatioita. Hakuaikaa on 17. lokakuuta saakka.

Innovaatiolla tulee olla potentiaalia muuttaa muotialaa kohti kiertotaloutta ja siten suojella maapalloa ja elinolosuhteitamme. Muita kriteereitä ovat innovaation vaikuttavuus ja skaalautumismahdollisuudet, sekä se, että se on uusi ja taloudellisesti kestävä ja tiimi idean takana sopii muutoksen aikaansaamiseen.

“Yhdessä Accenturen ja Tukholman Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun KTH:n kanssa olemme nähneet edellisten vuosien voittajien lyhentäneen kehitystyötään vuosilla valmennusohjelmamme avulla. Nyt odotamme innolla, että voimme toivottaa tervetulleiksi viisi uutta kiertotalouden sankaria”, Karl-Johan Persson, H&M Foundationin hallituksen jäsen ja H & M Hennes & Mauritz AB:n toimitusjohtaja sanoo.

Viisi voittajaideaa palkitaan Tukholmassa palkinnonjakoseremoniassa huhtikuussa 2019.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin