Kuka hallinnoi markkinapaikkaa?

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

Jätteiden ja sivuvirtojen markkinapaikkavalmistelu etenee kiireellä. Millainen digitaalisesta alustasta tulee ja kuka sitä hallinnoi?

Hallitus lykkäsi jätelakiuudistuksen kiperimmät kysymykset kuntien toissijaiseen vastuuseen liittyvistä tarkennuksista ja markkinapaikasta uudistuksen toiseen vaiheeseen. Nyt vaikeat päätökset on tehtävä, sillä jätelakiuudistuksen toisen vaiheen pitäisi olla voimassa jo ensi vuoden alkupuolella. Silloin myös itse markkinapaikan täytyisi olla käyttövalmiina, tai ainakin sen kehittämisen jo pitkällä.

Tavoitteena on, että markkinapaikasta muodostuu kiertotalouden digitaalinen alusta, joka helpottaa jätteiden ja sivuvirtojen hyödyntämistä. Sen toivotaan edistävän etenkin niiden materiaalien hyötykäyttöä, joille ei vielä ole löytynyt hyödyntämistapaa.

Koska aikataulu on tiukka, valmistelijat pyrkivät aluksi saamaan aikaan markkinapaikan, joka toteuttaisi ainakin kunnan toissijaiseen vastuuseen (TSV) liittyvän muun palveluntarjonnan puutteen todentamisen. Paikan pitäisi yhdistää jätehuoltopalvelun tarvitsijat ja tarjoajat ja kertoa, jos markkinaehtoista palvelua ei ole saatavilla kohtuullisin ehdoin.

Mutta millainen markkinapaikasta tulee? Kuka sen toteuttaa? Kuka sitä hallinnoi? Kuka sen maksaa? Nämä kysymykset ovat yhä auki.

Jätealan toimijat, ympäristöhallinto ja sidosryhmät ovat keskustelleet markkinapaikan toteuttamistavoista.

”Esiin on noussut, että kaikki toivovat markkinapaikan tuovan ratkaisun kunnan toissijaiseen vastuuseen liittyvän palvelutarjonnan puutteen osoittamiseen läpinäkyvästi. Markkinapaikkaa toivovat erityisesti jätteiden ja sivuvirtojen haltijat, joilla on tarve löytää materiaaleilleen hyödyntäjiä”, kertoo asiaa ympäristöministeriössä valmisteleva asiantuntija Jenni Lehtonen.

”Paljon on puhuttu siitäkin, että markkinapaikasta halutaan asiakaslähtöinen ja helppokäyttöinen.”

Hylkäysperusteet näkyville?

Jätteen haltija ilmoittaisi markkinapaikassa, millaista jätehuoltopalvelua tarvitsee. Saamiensa tarjousten perusteella hän voisi sitten tehdä sopimuksen valitsemansa yksityisen palveluntarjoajan kanssa. Jos tarjouksia ei sen sijaan lainkaan tule tai jos ne eivät olisi jätteen haltijan kannalta hyväksyttäviä, jätteen haltija voisi tehdä TSV-palvelupyynnön kunnan jätelaitokselle.

”Alustava ajatus on, että markkinapaikassa pitäisi perustella, miksi tarjous on hylätty. On kuitenkin vielä kysymysmerkki, miten tämä toteutettaisiin: mikä tieto näkyisi kenellekin ja näkyisivätkö vaikkapa tarjotut hinnat”, Lehtonen sanoo.

”Jäisi edelleen jätteen haltijan tehtäväksi arvioida, onko palvelun hinta kohtuullinen tai onko tarjotun palvelun laatu riittävä.”

Ajatuksena on, että kunnan jätehuoltoviranomainen voisi markkinapaikan kautta seurata TSV-toimintaa. ”Markkinapaikkaan voitaisiin luoda muidenkin nähtäville nimetöntä kokoomatietoa siitä, millaisista jätteistä TSV-palvelusopimuksia syntyy. Tämä on kuitenkin vielä mietintä- ja keskusteluasteella”, Lehtonen korostaa.

Kuuma kysymys on sekin, kuka markkinapaikan perustamisen maksaa ja kuka sitä hallinnoi. On riskinä, että paikkaa pyörittävälle kertyy sellaista tietoa jätehuoltomarkkinoista, jota olisi helppo käyttää kilpailua vääristävästi.

”Tällä hetkellä vahvana on ajatus, että lakisääteisyyden vuoksi ainakin markkinapaikan TSV:tä koskeva osa perustettaisiin viranomaisjohtoisesti ja julkisin varoin. Emme halua sulkea sitä mahdollisuutta pois, että voisi syntyä myös yksityisten toimijoiden perustamia markkinapaikkoja”, Lehtonen muotoilee.
Tavoitteena on mahdollistaa markkinapaikkojen kytkeytyminen osaksi laajempaa kokonaisuutta ja koota näin hajallaan olevaa markkinapaikkatietoa samaan paikkaan.

Yritykset ovatkin jo perustaneet innolla erilaisia markkinapaikan kaltaisia digitaalisia kierrätyspörssejä. Lehtosen mukaan tämä kertoo siitä, että markkinapaikalle on selkeä tarve.

Kunhan tärkeimmät päätökset on kevään mittaan tehty, ympäristöhallinto kilpailuttaa digitaalisen markkinapaikan alustahankinnan.

 

Miksi markkinapaikka?

Lainsäädäntö rajaa kunnan vastuuta yhdyskuntajätehuollosta. Samaan aikaan on varmistettava, ettei jätehuolto jää millään alueella tai kenelläkään toimijalla retuperälle siinä tapauksessa, etteivät jätteen tuottajat saakaan markkinoilta tarvitsemiaan jätehuoltopalveluita kohtuuehdoin.

Lainsäädännössä varmistukseksi tällaista tilannetta varten on kehitetty niin sanottu kunnan toissijainen vastuu (TSV). Kunnalla on siis velvollisuus järjestää jätehuoltopalvelut niitä pyytäville silloin, kun muuta (siis yksityistä) jätehuoltopalvelua ei ole tarjolla ja kun jäte soveltuu kunnan jätehuoltojärjestelmässä kuljetettavaksi tai käsiteltäväksi.

Jätehuoltoala on kuitenkin riidellyt siitä, soveltavatko kunnalliset jätelaitokset tätä toissijaista vastuutaan oikein ja riittävän läpinäkyvästi. Yritykset pelkäävät, että kunnat tarjoavat palveluitaan yrityksille vedoten TSV:hen, vaikka oikeasti kilpailisivat markkinoilla olevien yksityisten jätehuoltoyritysten kanssa. Nykyisin ei ole muuta keinoa arvioida, onko jätehuoltopalveluista todella pulaa, kuin se, että jätteen tuottaja itse pyytää palvelua kunnalliselta toimijalta. Tämä on vaikeuttanut esimerkiksi jätehuoltoviranomaisen valvontaa.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) keksi, että perustettaisiin markkinapaikka. Sen avulla voisi arvioida, onko palveluista todella puutetta markkinoilla. Se edistäisi KKV:n mukaan myös jätehuoltomarkkinoiden toimivuutta ja logistisia ketjuja.

Jätteiden ja sivuvirtojen markkinapaikka olisi digitaalinen alusta, jossa voisi ilmoittaa tarjolla olevista jätteistä, tuotannon sivuvirroista sekä jätepalveluista. Sitä voisivat käyttää jätteitä sekä jätehuoltopalveluja tuottavat yritykset ja yhteisöt, asiantuntijayritykset sekä kuntien jätehuoltoviranomaiset. TSV-palvelun tarjoajat ja tarvitsijat velvoitettaisiin markkinapaikan käyttöön silloin, kun kyse olisi jatkuvasti ja säännöllisesti tarvittavasta TSV-palvelusta.

Kuva: Scanstockphoto

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin