YTP:n Mia Noreksen tavoitteena on suljettu kierto: ”Seuraava hallituskausi on kriittinen siinä, että kiertotalousinvestoinnit saadaan liikkeelle”

Mia Nores

 ”Materiaalien suljetun kierron pitäisi olla samalla tavalla tavoite kuin esimerkiksi nolla tapaturmaa. Tiedämme, että emme aina absoluuttisesti pääse siihen, mutta sen pitäisi olla tavoitetaso.” Näin sanoo Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n uusi, elokuussa aloittanut toimitusjohtaja Mia Nores. Ympäristövastuullisuuden, ilmastoasioiden ja yritysten kokonaiskestävyyden parissa jo kymmeniä vuosia työskennelleellä Noreksella on selkeä suunta, mihin hän haluaa maailmaa viedä: kohti kiertotaloutta. ”Materiaalit pitää saada hyödynnettyä ja kierrätettyä. Vähemmän läjitykseen, vähemmän polttoon. Toki on olemassa kierrätyskelvottomia, haitallisia ja vaarallisia aineita, joita ei voi vielä kierrättää, mutta tuotesuunnittelulla ja tutkimustiedolla nämäkin haasteet ratkeavat pitkällä aikavälillä.” Nores siirtyi YTP:lle Suomen Romukauppiaiden liitosta. Sitä ennen hän on luotsannut pitkään teollisuusyritysten ja Teknologia­teollisuuden vastuullisuus-, vähähiilisyys- ja ympäristökestävyysasioita. Oma suunta ympäristöalalta löytyi jo nuorena: ”Tiesin haluavani opiskella insinööritieteitä. Kun kuulin, että Otaniemessä voi lukea ympäristönsuojelutekniikkaa, tuli suuri valaistus, että tätä haluan lukea. Minusta löytyy pieni maailmanparantaja.” Noreksella on työkokemusta yritysten lisäksi myös järjestökentältä ja julkisen sektorin organisaatioista. Hän uskoo...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset