Yritysvastuun sietämätön keveys

Viime aikojen kohut ja oikeuskanteet todistavat, että vastuullisuudella alkaa olla väliä.

Viime päivinä olemme saaneet lukea Finduksen kalapuikkouutisia. Tahallista salailua tai ei, globaalien toimitusketjujen jäljitettävyys tuntuu olevan haaste ihan yrityksille itselleenkin, saati sitten kuluttajille.

Vastuullisuuden johtaminen vaatisi työkaluja ja näkyvyyttä, joita tällä hetkellä yrityksillä joko ei ole tai joiden tärkeyttä ei uskalleta myöntää – koska kalliiksi tulisi. Liikumme kuitenkin koko ajan suuntaan, jossa kalliimmaksi tulee tietämättömyys.

Suurin ongelma yritysvastuussa on sen onnettoman ohut historia. Vielä 2000-luvun vaihteessa, kun itse istuin Helsingin kauppakorkeakoulun penkillä, yritysvastuu oli lähes tuntematon käsite.

Yrityskansalaisuudesta puhuttiin lähinnä verojen maksamisen ja lain noudattamisen näkökulmasta. Myös yhteiskunnassa oltiin vielä ”joulu­korttirahat Pelastakaa Lapsille” -tasolla. Esimerkiksi orjatyövoima voitollisen liiketoiminnan toimitus­ketjussa ei ollut varsinaisesti huolenaihe, kunhan sitä ei hyväksytty yrityksen toimesta. Hyväksymättömyydeksi tuntui riittävän, että code of conductissa ja ohjeissa alihankkijoille oli asiaan liittyvät kiellot. Koko toimitusketjun hallinta oli lähinnä logistiikan ja ostotoiminnan hallintaa: Mitä tehokkaammin ja edullisemmin tuotteet saatiin, sen parempi.

Nyt kuitenkin Euroopassa on käynnissä rikosoikeudellisia prosesseja. Keskiössä ovat tekstiili­brändit ja -jälleenmyyjät, jotka kanteluiden mukaan hyötyvät Kiinan uiguureilla teetetystä pakkotyöstä ja ovat siten osallisia rikokseen ihmisyyttä vastaan.

Myös Iso-Britannian valtiota vastaan on nostettu kanne, joka kaatui helmikuussa, mutta antoi silti myrskyvaroituksen yrityksen toimitusketjuvastuusta. Laki esimerkiksi rahanpesusta tuo rikosoikeudellisen vastuun yrityksien toimitusketjuista myös valtioille esimerkiksi tullauksen yhteydessä. Kohta kyseessä ei ole ainoastaan mainehaitta ja lupausten pitäminen: horisontissa häämöttää henkilökohtainen, rikosoikeudellinen vastuu yrityksen johdolle.

En kadehdi pitkien tuotantoketjujen parissa painivia yrityksiä. Asiat ovat lähtökohtaisesti retuperällä, koska valtiot, kuluttajat ja kansain­välinen yhteisö eivät ole aikaisemmin juuri välittäneet koko vastuullisuudesta. Nyt melkoisen yhtäkkiä pitää elää kasvavien voittojen paradigmaa samalla, kun asiat pitäisi hoitaa reilaan koko toimitusketjun osalta – toimitusketjun, josta yrityksellä ei välttämättä ole mitään tietoa.

Lisäksi vastuulliseksi brändätyt tuotteet tutkitusti tuovat enemmän katetta ja myyntiä, joten hyvin hoidetusta liiketoiminnasta pitäisi kertoa äänekkäästi. Ja kertoa ei voi, jos ei ymmärrä, mikä on hyvin hoidettua kompleksisessa todellisuudessa, jossa ilmasto- ja ympäristövastuullisuus ja sosiaalinen vastuullisuus ovat kaikki jo yksin kymmenien väitöskirjojen, tietokantojen ja vasta muotoutuvien lakitekstien viidakko.

Tässä todellisuudessa helpolta kuulostava juttu eli toden puhuminen ei välttämättä olekaan helppoa. Jos kalapuikko tehdään Puolassa, se on puolalainen kalapuikko. Näin on sovittu. On sovittu, että ei tarvitse kertoa, mistä kala tulee. Olemme tämän kaikki hyväksyneet – toiset aktiivisemmin kuin toiset, mutta kuitenkin. Sekä kuluttajat että yrityspäättäjät ovat tässä vanhassa todellisuudessa ja ottavat samalla iskuja uudesta. Nyt pitäisi löytää se aika ja energia, jolla vaihdetaan paradigmasta toiseen ja siirrytään vastuullis­loogiseen aikakauteen. Tässä ajassa kalapuikoissa olevan kalan alkuperälläkin on väliä.

Teksti: Tiina Saukko

Kuva: Infine

Kirjoittaja on ostavastuullisesti.fi -sivuston sekä Infinen perustaja. Infinen tavoitteena on rakentaa käänteentekevää vastuullisuusteknologiaa, joka auttaa kaikkia yrityksiä ja kuluttajia saavuttamaan vastuullisuustavoitteensa nopeammin.