Ympäristöpalkinto Beta Neon Oy:lle

Facebooktwitterlinkedin

Led-tekniikalla säästyy energiaa ja euroja

Beta Neon Oy:n työ ympäristön hyväksi palkittiin Keravan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa. Valomainosyrityksen led-ratkaisut säästävät sekä energiaa että rahaa.

17.12.2015

”Kun saimme yrittäjäpalkinnon seitsemän vuotta sitten, tuntui että olimme tehneet jotain taloudellisesti oikein. Ympäristöpalkinnon saaminen tuntui sydämessä hyvältä.”

Näin summaa keravalaisen Beta Neon Oy:n toimitusjohtaja Harri Hägg mielihyvänsä palkinnosta, jonka Keravan kaupunki luovutti yritykselle itsenäisyyspäivän juhlassaan 4. joulukuuta.

Vuodesta 2002 jaettu ympäristöpalkinto on tunnustus kestävän kehityksen ja kaupunkikuvan edistämisestä. Palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa Oy Sinebrychoff Ab, Lassila & Tikanoja Oyj, Jätehuolto Eskolin ja Europress Oy.

Beta Neon suunnittelee, valmistaa, asentaa, huoltaa ja modernisoi valo- ja ulkomainoksia. Reilut parikymmentä vuotta toiminut perheyritys käyttää led-tuotteita, joiden energiankulutus on markkinoiden pienimpiä ja elinkaari pitkä.

”Led-jäte voidaan kierrättää kokonaan. Vanhojen valomainosten metalliosat toimitetaan sulatettavaksi ja käytetään uudelleen. Neon- ja loisteputket toimitamme ongelmajätteiden käsittelylaitokseen, jossa niistä erotetaan elohopea ennen muun materiaalin hyödyntämistä”, Hägg kertoo.

Moderni led-tekniikka säästää ympäristön lisäksi euroja. Beta Neonin sivuilla oleva laskuri kertoo asiakasyritysten säästäneen tähän mennessä yli 730 000 euroa energiakuluja.

Harri Häggin mukaan Suomessa säästyisi ”ydinvoimalan verran” energiaa, jos kaikki soveltuvat ulko- ja sisätilavalot vaihdettaisiin ledeiksi.

”Energiansäästö tukee yritysten green office -ajattelua. Hyvälaatuiset led-mainokset ovat myös pitkäikäisiä, mikä vähentää huoltoliikennettä ja -kuluja”, yhtiön talouspäällikkö Sirpa Hägg täydentää.

Sirpa Hägg vaihtoi vakituisen työnsä Neste Oilin tutkimus- ja kehityslaboratoriossa yrittäjyyteen vuonna 2010, jolloin Beta Neon kamppaili monen muun pienen yrityksen tavoin kovissa talouspaineissa.

”Sellaisina aikoina yrittäjän usko tulevaisuuteen on koetuksella. Yhteinen päätöksemme oli, että tulin täyspäiväisesti mukaan toimintaan.”

”Ratkaisu on toiminut hyvin. Harri on vahva ideoija ja toteuttaja, ja oma roolini on pitää yrityksen talous kunnossa.”

 

Perinteinen ulkoasuuudella tekniikalla

Uutena palveluna Beta Neon on kehittänyt työtavan, jonka avulla led-valoilla voidaan saavuttaa ulkonäöllisesti vanhaa neonmainosta vastaava lopputulos.

Perinteisillä mainoksilla on kaupunkikuvassa historiallista arvoa. Esimerkiksi Helsingin päärautatieaseman sisäänkäyntien päällä olevat tekstit toteutettiin neonputkilla Helsingin olympialaisten alla.

Tekstit korvattiin hiljattain led-putkella, jota käsitellään kuten neonvalojen lasiputkea ja joka voidaan taivuttaa myös paluukierrokselle itsensä taakse. Tekniikalla voidaan toistaa kaikki neonputkien tuottamat värit.

Satunnainen ohikulkija tuskin huomaa muutosta, ja se on tarkoituskin. Ratkaisu kelpasi myös Museovirastolle, joka valvoo arvorakennusten ilmiasun säilymistä.

Beta Neonilla on noin 700 000 euron liikevaihto ja viisi vakituista työntekijää. Sesonkiaikoina pestataan lisävoimia. Myös yrittäjäparin kaksi tytärtä ovat osallistuneet toimintaan. Ajan mittaan selviää, löytyykö yritykselle tätä kautta jatkajaa.

”Mieluisaahan se olisi, mutta emme aseta paineita tytöille”, Harri Hägg hymyilee.

 

Leena Laitinen

Facebooktwitterlinkedin