Yli 18 miljoonaa kiloa muoveja kiertoon

Facebooktwitterlinkedin

Myös sähkö- ja elektroniikkaromuista on mahdollista saada muovia talteen ja kierrätykseen. LHJ Group on saanut muoveja kiertoon jo yli 18 000 tonnia hieman yli kymmenessä vuodessa.

Eniten muoveja yhtiö on kierrättänyt miljoonasta käytöstä poistetusta kylmälaitteesta: Niistä on saatu talteen 9 000 tonnia jääkaapin sisäkuorien polystyreenimuovia ja lähes 7 000 tonnia esimerkiksi eristeissä käytettyä polyuretaanimuovia.

”Polystyreenimuovi erotetaan jääkaapin rungon murskauksen jälkeen automaattisesti. Jääkapista erotettu muovi voidaan käyttää uudelleen mihin tahansa polystyreeniä sisältävään tuotteeseen, kuten vesieristeisiin ja puukomposiittien valmistukseen”, kertoo kylmälaitekierrätyksestä vastaava Rauno Partanen LHJ Groupista.

LHJ Group on viiden yrityksen muodostama kiertotalouskonserni, jonka käsittelykeskus sijaitsee Forssan Kiimassuolla. Konsernin emoyhtiö on Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy.

Muovinkierrätys on tällä hetkellä murroksessa ja LHJ Groupin yritykset haluavat olla edelläkävijänä mukana kehityksessä:

”Uskomme, että entistä parempi muovien kierrättäminen edellyttää parhaiden teknologioiden hyödyntämistä, minkä takia olemme mukana myös valtakunnallisessa hankkeessa, jossa selvitetään POP-yhdisteiden eli pysyvien orgaanisten aineiden vaikutusta kierrätykseen, Partanen sanoo.

 

Kuva: Scanstockphoto. Jääkaappien muovieristeet voi kierrättää esimerkiksi vesieristeeksi.

Facebooktwitterlinkedin