Vastuullisuusvaikuttaja Outi Les Pyy motivoi kuluttajia ja yrityksiä etenemään: ”Viisi vuotta aikaa laittaa toiminta kiertotalousvalmiiksi”

Outi Les Pyy
Facebooktwitterlinkedin

Vuorokauden tunnit ovat tehokäytössä. Tekstiilialan vastuullisuusvaikuttajana tunnettu Outi Les Pyy istuu tietokoneellaan ja tekee töitä ”erikoisessa tahdissa koko ajan”, koska tietää, ettei aikaa ole hukattavaksi:

”Yrityksillä on ehkä 5–8 vuotta aikaa laittaa toimintansa kiertotalousvalmiiksi. Ilmastonmuutoksen kello tikittää pandemiasta ja sodasta huolimatta. Meillä ei ole aikaa odottaa. Minun tehtäväni on motivoida kuluttaja ja yritykset etenemään oikeaan suuntaan.”

 

Kiinan-reissu avasi silmät

Ateljeeompelijaksi aikoinaan kouluttautunut Pyy havahtui jo opiskelijana työharjoittelumatkalla Kiinassa, että tekstiilialan tuotanto ei vastaa hänen arvomaailmaansa.

”Meni kauan, kunnes tajusin, miten voin jatkaa tällä alalla ja tehdä sen niin, että olen hyvien puolella.”

Pyy perusti tiettävästi maailman ensimmäisen kierrätyskäsitöihin erikoistuneen blogin vuonna 2007.

Kiinnostuksesta kierrätysmateriaaleihin syntyi vuonna 2012 myös kirja Trashion!, jota hän kirjoitti silloisen työnsä ohessa Dieselin maahantuojalla.

Hänen valmistamansa ylijäämämateriaaleista tehdyt mittatilauspuvut saivat huomiota Linnan juhlissakin.

 

Seuraajien armeija

Nykyisin Pyy kiertää oppilaitoksissa, yrityksissä ja tapahtumissa puhumassa esimerkiksi kiertotaloudesta, vastuullisesta kuluttamisesta, tekstiilien kierrätyksestä, muodin ympäristövaikutuksista ja pienyrittäjyydestä. Hän myös konsultoi tekstiilialan yrityksiä yritysvastuusta ja kiertotaloudesta.

Pyyn ja Noora Shinglerin yhteinen Instagram-tv-sarja Studio NO_GO kertoo yritysvastuusta. Some-kanavissa heillä on kymmeniä tuhansia seuraajia. Tällainen ”seuraajien armeija” voi parhaimmillaan olla suuri muutosvoima.

”Koen, että koska minulla on mahdollisuus vaikuttaa, minulla on myös velvollisuus tehdä niin.”

 

Vaatteille pitkää elämää YouTuben kautta

Äskettäin Pyy toteutti yhteistyössä Taitoliiton kanssa YouTubessa julkaistun luentosarjan, joka opettaa huoltamaan ja pesemään vaatteet niin, että ne kestävät hyväkuntoisina pidempään.

Pyy seuraa lainsäädäntöä kuten EU:n kestävien tekstiilien strategiaa ja auttaa yrityksiä ymmärtämään, mitä tuleman pitää. Hän tuntee hyvin kotimaiset tekstiilialan vastuullisuustoimijat ja tietää, että suomalaisissa pienyrityksissä on valtavasti osaamista, josta suurten toimijoiden kannattaisi ottaa oppia.

Vaikka Pyy saa tulonsa suurimmaksi osaksi konsultoinnista, luennoimisesta ja vastuullisten tuotteiden mainostamisesta, suurin osa hänen työtään on tulevaisuuteen katsovaa vaikuttajatyötä, jota harva vielä tekee.

”Tehtäväni on tuntea kaikki. Olen skenekuiskaaja, ja supervoimani on päteminen.”

Outi Pyy

Arvohierarkiasta työkalu

KUKA: Outi Pyy, vastuullisuusvaikuttaja ja liiketoimintakonsultti.

MISTÄ: Espoosta.

MITEN ASUN: 63-neliöisessä kaksiossa, jossa on kaunis näköala, mikä on tärkeää, koska en poistu asunnostani usein.

HARRASTAN: Minulla ei ole harrastuksia, koska olen tehnyt työstäni elämän.

SEURAAVAKSI: Kehittelen yrityskonsultointiin arvohierarkia-konseptia, josta haluan saada hyödyllisen työkalun laajempaan käyttöön.

SUOSITTELEN: Kirjoista Arto O. Salosen koko tuotantoa.

Ja yleisesti ihmisille armollisuutta itseä ja muita kohtaan. Se ei ole vastuuvapauskortti: On silti ymmärrettävä vastuu tekemisistään.

 

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Sam Jamsen. Outi Les Pyyn titteli vastuullisuusvaikuttaja kertoo hänen arvomaailmastaan. ”Työssäni parasta on, ettei siinä ole ohjekirjaa. Pitää keksiä asioita, joita ei ole vielä olemassa. Nähdä tulevaisuuteen.”

Facebooktwitterlinkedin