Vanhoille joulukuusille uusi elämä kalojen kutupaikkana Vaasassa

Joulukuuselle uutta käyttöä Vaasassa
Facebooktwitterlinkedin

Vaasalaiset joulukuuset saavat loppiaisperjantaina 6. tammikuuta uuden elämän. Puut kiertävät hyötykäyttöön, sillä ne pääsevät mereen kalojen turoiksi eli kutupaikoiksi.

Veteen upotettuja kuusia hyödyntävät keväisinä kutualustoinaan erityisesti ahvenet, kertoo turotapahtumia isännöivä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö SVK.

Turot tarjoavat järjestön mukaan erinomaisen kasvupaikan pienille kalanpoikasille.

Kututuroja tarvitaan kaupunkien rantavesissä kipeästi, sillä rantojen rakentaminen ja ruoppaaminen ovat vähentäneet kalojen luontaisia kutualueita huomattavan paljon. Monessa kaupungissa rannoista yli 70 prosenttia on rakennettu.

Kaikki pääsevät upottamaan

Jokainen turotapahtumaan saapuva kuusenomistaja voi itse upottaa oman joulukuusensa kalojen hyväksi.

Vaasan tapahtuma toteutetaan tällä kertaa Hietasaaren kupeessa keskustan tuntumassa. Samassa paikassa järjestettiin turotapahtuma myös vuonna 2018. Tuolloin mereen upotetuista kuusista löytyi myöhemmin keväällä runsaasti ahventen mätinauhoja.

Tapahtumasta vastaavat Suomen Vapaa-ajankalastajien lisäksi Vaasan Urheilukalastajat ja Pilk Kings.

Teksti: Päivi Ikonen/ Kemiamedia.fi

Kuva: Juha Ojaharju. Joulukuusi lähdössä suorittamaan tehtäväänsä kalojen kutualustana.

Facebooktwitterlinkedin