Uusiouutisten juhlanumero

tahdet_kuvaUusiouutisten 25-vuotisjuhlanumero lähestyy!

Uusiouutiset-lehti juhlistaa neljännesvuosisataa ympäristötoimialan ja jätehuoltoalan omana lehtenä juhlanumerolla 1/2014.
– Ilmestyy 11.2 2014.
– Erikoisteemoina materiaalitehokkuus, pakkausjätteet, jätteen energiakäyttö, tuhkat ja kuonat, teollisuusjätteet ja sivutuotteet, metallit, SER, uusioraaka-aineet ja teolliset symbioosit.
– Laaja erikoisjakelu mm. teollisuudelle ja yrityksille, kaupan alalle, jätelaitoksille, ympäristöhallinnolle, yliopistojen ja korkeakoulujen ympäristöalan ja ympäristöteknologian opiskelijoille, luonnontiedelukioille sekä alan päättäjille, vaikuttajille ja yhteistyökumppaneille.
– Varaukset ja aineistot viimeistään 24. tammikuuta 2014.

Lehden peruspainos tavoittaa yli 5000 jätehuolto- ja ympäristötoimialan ammattilaista ja päättäjää. Lisäksi lehdestä otetaan vähintään 2000 kappaleen erikoispainos, jonka laajuuteen ja jakeluun asiakkaat pääsevät itse vaikuttamaan!

Näin se toimii:
Ostaessaan mediahintaisen ilmoitustilan juhlanumerosta asiakas saa lisäpainoksesta kiintiön, jolle voi nimetä haluamansa jakelukohteen (esim. oman lähilukion tai haluamansa korkeakoulun). Halutessaan asiakas saa lehdet myös itselleen eteenpäin jaettavaksi. Jos erityistoiveita ei ole, kiintiö korvamerkitään ja jaetaan ympäristöalan korkeakouluopiskelijoille.

Erikoispainoksen jakelusta ja jakelukustannuksista vastaa Uusiouutiset-lehti. Halutessaan asiakas saa kiintiön myös omaan käyttöönsä ja voi jakaa sen vapaasti eteenpäin.

Tässä ilmoitushinnat, joihin lisätään alv 24 %.
– takakansi 2500 euroa
– kokosivu 2400 euroa
– 1/2 s. 1600 euroa
– 1/3 s. 1400 euroa
– 1/4 s. 1200 euroa
– 1/6 s. 900 euroa
– 1/8 s. 700 euroa

Näin suuren kiintiön erikoispainoksesta asiakas saa ostaessaan mediahintaisen ilmoituksen:
– takakansi tai kokosivu 160 kpl (lehtien arvo á 15 euroa, yht. 2400 euroa)
– 1/2 s. 120 kpl (arvo 1800 euroa)
– 1/3 s. 100 kpl (arvo 1500 euroa)
– 1/4 s. 80 kpl (arvo 1200 euroa)
– 1/6 s. 60 kpl (arvo 900 euroa)
– 1/8 s. 40 kpl (arvo 600 euroa)

Lisätietoja löytyy vuoden 2014 mediakortista.