Uusiouutiset 4/2011

Facebooktwitterlinkedin

Uusiouutiset 4/2011 ilmestyi 13.5.2011. Lehden teemoina olivat jätevirrat, jätteen lajittelu, keräys, kuljetus ja käsittely sekä YT-messut. Lehdessä käsiteltiin mm. seuraavia aiheita:

 

Viisi jätevirtaa yhdistyy?

Viisi kunnallista jätehuoltoyhtiötä suunnittelee St1 Biofuels Oy:n kanssa rakentavansa yhteistä käsittelykapasiteettia alueiden biojätevirroille.

Viisi jätevirtaa yhdistyy? pdf-muodossa

Molok Oy entistä vahvempana maailmalle

Molok ei kavahda syväkeräysmarkkinoiden kovaa kilpailua, vaan luottaa originaaliin brändiinsä. Yhtiö aikoo tuplata myyntinsä tulevina vuosina perustamalla uusia tehtaita ja asennusyksiköitä ympäri maailmaa.

Molok Oy entistä vahvempana maailmalle pdf-muodossa

Flaaming tähyilee jo rajan taa

Lahtelainen Flaaming Oy on onnistunut rakentamaan tuotepaletin, joka kattaa koko jätelogistiikkaketjun keräyksestä kuljetukseen. Nyt yhtiö aikoo lähteä testaamaan portfolionsa iskukykyä myös Venäjällä ja Baltian maissa.

Jätekuljettajien imago on yhä hyvä

Jätteenkuljetusta hoitavien ammattitaitoa, asiakaspalvelua ja asiantuntemusta pidetään tasokkaina, selviää tuoreesta imagokyselystä.

Kierrätysmateriaalien hyödyt paljastuvat elinkaarimenetelmillä

Tekes-rahoitteisessa elinkaaritutkimushankkeessa on saatu mielenkiintoisia tuloksia prosessiteollisuuden sivuvirtojen hyödyntämisestä. Elinkaariarvioinnin perusteella sivuainevirtojen hyödyntäminen uusien symbioosituotteiden valmistuksessa aiheuttaa hyvin matalan ympäristökuormituksen verrattuna neitseellisiin raaka-aineisiin.

Kierrätysmateriaalien hyödyt paljastuvat elinkaarimenetelmillä pdf-muodossa

Motivan materiaalikatselmustyökalu valmistui

Motiva on saanut valmiiksi kehittämänsä systemaattisen mallin materiaalisäästöön. Dokumentti materiaalikatselmusmallista sopii kaikille aloille yritysten ja konsulttien käyttöön.

Kolumni: Ari Lampinen

Miksi ulosteita ja banaaninkuoria ei jalosteta mersun polttoaineeksi?

Kolumni pdf-muodossa

Pesukoneen keksijä pitää joukkuehengestä

Kuuden hengen Keox Oy tekee teollisuuden ja kunnallistekniikan erikoislaitteiden valmistusta ja kunnossapitoa hallissaan Laukaan Rokkamäentiellä. Viime vuoden alussa toimitusjohtaja Heikki Elomaa sai idean rakentaa kaikkiin pakkareihin soveltuvan, nopean ja laadukkaan jäteastiapesurin. Nyt idea on edennyt prototyyppituotteeksi.

Facebooktwitterlinkedin