Tiskin alta

Facebooktwitterlinkedin

Kuva: Tero Pajukallio

2.10.2017, pääkirjoitus Uusiouutiset 6/17

Keittiöesittelijä vetää vaunun esiin Habitare-messuille rakennetun näyttelykeittiön tiskipöydän alta. Vaunuun on aseteltu neljä pientä jäteastiaa. ”Vaunun kokoa kasvattamalla tähän mahtuisi tietysti vaikka kahdeksan lajitteluastiaa”, esittelijä sanoo. Mietin, että silloin tarvittaisiin ehkä isompi keittiökin.

Kotona oman tiskipöydän alla on paikat tasan kahdelle jäteastialle. Ennen laitoimme toiseen biojätteen, toiseen sekajätteen, kunnes aloimme lajitella erikseen muovipakkaukset.

Entinen sekajäteastia yrittää sinnitellä nyt muovipakkausten lajittelussa, mutta on siihen tehtävään aivan liian pieni, niin tiuhaan se täyttyy. Muovipakkauksia ei saa edes litistettyä, ne ponnahtavat sitkeästi takaisin entiseen, tilaa vievään muotoonsa. Mietin, voinko tunkea broileripaketin täyteen kelmumuovia, vai koituuko siitä sitten hankaluuksia, kun eri muovilaatuja koetetaan erotella kierrätystä varten Riihimäen muovijalostamolla.

Tiskin alla ei vain mahdu tekemään muovipakkausten mikrolajittelua, joten olen surutta sullonut. Sekään ei riitä. Muovipakkauksista täydet muovikassit kertyvät sinne tänne odottamaan, että kartonkikori täyttyy ja viemme koko pakkaussatsin Ringin ekopisteelle. Vientikeikka on vaivalloinen, joten sitä tulee viivyteltyä.

Sillä välin keräyspaperikori pursuilee lattialle. Lasipurkit ja metallitölkit pyörivät hankaliin rakoihin hyllyjen takana.

Sekajätettä varten ujutimme tiskialusvaunun kaiteen väliin vanhan aamiaismurolaatikon. Sen koko on sopiva, koska sekajätettä syntyy enää vähän. Yhä haperoisemman murolaatikon oli tarkoitus olla väliaikaisratkaisu. Se on palvellut jo puoli vuotta.

Lajittelu ei ole aina muillekaan helppoa. Pääsin kesällä seuraamaan Sammakkokankaalle jätelajittelututkimusta. Tunsin sympatiaa, kun sekajätepussista löytyi nippu siististi litistettyjä kartonipakkauksia ja pussillinen maitopurkkien muovikorkkeja. Jollakulla on ollut vakaa aikomus viedä ne erilliskeräykseen, mutta niin vain päätyivät sekajätepussiin kaikki tyynni. Ehkä pakkausten keräysastialle ei sillä kertaa ehditty. Tai ehkei vain jaksettu.

Tässä lehdessä esitellyissä koostumustutkimuksissa sekajätepussista löytyi noin 30 prosenttia biojätettä ja yli viidennes muovia. Jätteitä, joilla olisi voitu parantaa kierrätysastetta. Jätteitä, joista olisi voitu tehdä biokaasua tai uusiotuotteita. Ihmisillä saattaa olla vakaa halu ja aikomus lajitella, mutta aina infra – tai vain arki – eivät tue tätä.

Pääkaupunkiseudulla erilliskeräyksestä tulee nyt hitusen helpompaa, sillä HSY laajentaa muovipakkausten vapaaehtoista, kiinteistökohtaista keräystä. Ainakin pakkausjätteiden vaivalloinen vientikeikka lyhenee, jos keräysastia löytyy omasta pihasta. Vielä kun saisi tiskipöydän alle sopivat astiat. Ja tarpeeksi ison tiskipöydän niiden kaikkien katoksi.

 

Elina Saarinen

päätoimittaja

kiertotalouden erikoislehti Uusiouutiset

Facebooktwitterlinkedin