Teolliset Symbioosit Suomessa kutsuu uusia toimijoita

Facebooktwitterlinkedin

14.12.2015

Hallitus tavoittelee kiertotaloudesta ja puhtaista ratkaisuista Suomelle hyvinvointia, työllisyyttä sekä päästöjen vähenemistä. Uutta liiketoimintaa, työpaikkoja ja vientiä voidaan aikaansaada tehostamalla eri toimijoiden välistä resurssien hyödyntämistä sekä kehittämällä sivuvirroista ja jätteistä uusia kaupallisesti menestyviä korkean jalostusasteen tuotteita. Tätä toimintaa kutsutaan teolliseksi symbioosiksi.

Suomessa tätä toimintaa on tehty ennenkin, mutta nyt pyritään vahvemmin siihen, että hyödynnämme vahvuuksiamme ja luonnonvarojamme entistä tarkemmin. Voimme esimerkiksi tuottaa puupohjaisista sivuvirroista kemikaaleja tai liikennepolttoaineita, lääkkeitä, tekstiilejä tai biomuoveja sen sijaan, että poltamme ne suoraan energiaksi. Jalostamalla raaka-aineemme kotimaassa mahdollisimman korkean jalostusasteen tuotteiksi ja kehittämällä tätä varten uusia teknologioita luomme uusia kovasti kaivattuja työpaikkoja.

Motiva edistää aktiivisesti teollisia symbiooseja yhdessä aluekehittäjien kanssa Teolliset Symbioosit Suomessa (FISS) -toiminnan puitteissa. FISS on lähtenyt kuluvan vuoden aikana vauhdilla liikkeelle. Toimintaa on nyt seitsemän maakunnan alueella ja uusia maakunnallisia hankkeita on suunnitteilla, joten olemme hyvällä matkalla kohti valtakunnallista toimintaa. Samalla kun toiminta laajenee alueellisesti, aktivoimme mukaan koko ajan uusia toimijoita. Sellaisia, joilla on tarjolla sivuvirtoja tai niitä jotka voivat näitä hyödyntää.

Kaipaamme mukaan myös teknologian ja osaamisen tarjoajia, sekä palveluyrityksiä, jotka voivat jatkojalostaa sivuvirtoja toisen prosessin raaka-aineeksi tai uusiksi tuotteiksi tai muuten osallistua symbioosien muodostamiseen. Tuloksia syntyy tarjoamalla apua symbioosi-ideoiden tunnistamiseen ja toteutukseen. Yhteistyö, avoin tiedonvaihto erityppisten toimijoiden välillä ja yhteiskehittäminen ovat avaimet menestykseen.

Toiminnan tuloksia mitataan. Jos saamiamme tuloksia voidaan verrata Britanniassa ja muualla maailmalla vastaavanlaisella toiminnalla saavutettuihin tuloksiin, odotettavissa on merkittäviä taloudellisia ja ympäristöhyötyjä. Ensimmäiset symbioosit ovat jo toteutuneet tai toteutusvaiheessa, mutta suuremmat hankkeet vaativat vielä aikaa toteutuakseen. Siksi on tärkeää saada toiminnan jatkuvuus turvattua ja samalla kasvatettua toiminnan volyymiä ja laatua. Tämä tarvitsee valtiolta myös rahallista panostusta. Tällä konkreettisella työkalulla voimme vastata kärkihankkeidenkin tavoitteisiin kasvattaa yritysten ja alueiden elinvoimaisuutta, resurssiviisautta ja vähähiilisyyttä.

Paula Eskola

 

Kirjoittaja Paula Eskola rakentaa Motivassa resurssiviisaampaa ja vähäpäästöisempää yhteiskuntaa vauhdittamalla teollisten symbioosien syntymistä suomalaisten yritysten välille. Paulaan saat yhteyden puhelimitse 040-5552961 tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@motiva.fi

Facebooktwitterlinkedin