Tekoäly valvoo jäteveden matkaa

Tekoäly valvoo jäteveden matkaa
Facebooktwitterlinkedin

Miljoonat jätevesikuutiot virtaavat huomaamattomasti kotitalouksilta ja muilta toimijoilta puhdistamolle maanalaisissa viemäreissä. Vikatiloja on ollut vaikea paikantaa, mutta nyt suomalaisen startupin kehittämä järjestelmä varoittaa automaattisesti, jos jätevettä on väärässä paikassa.

Tänä vuonna palvelu on otettu käyttöön myös EU:n vuoden 2021 ympäristöpääkaupungissa Lahdessa.

Alkuperäinen ajatus syntyi Helsingin seudun ympäristöpalvelun HSY:n järjestämässä innovaatiokilpailussa vuonna 2016.

Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle kokoontui viikonlopuksi ohjelmoinnin osaajia sekä vesialan insinöörejä pohtimaan, kuinka parhaiten hyödyntää vesilaitoksen verkostosta kerättyjä mittauksia kuten pumpatun jäteveden määrää sekä sähkönkulutustietoja.

“Hackathonissa datalle alkoi muovautua vesilaitoksille hyödyllisiä visualisointeja, ja se herätti kiinnostusta siinä määrin, että ideointi jatkoi projektina HSY:n kanssa”, kertoo Julia Kariniemi.

Uudenlainen data-analyysi herätti kiinnostusta myös muissa vesilaitoksissa. Palvelua varten perustettiin Neuroflux Oy. Nykyisin lähes puolet suomalaisista ovat välillisesti palvelun piirissä asuinalueidensa vesilaitosten kautta.

Kuva: Neuroflux. Neuroflux on jätevesiverkoston hallintaan suunniteltu pilvipalvelu. Se auttaa vesilaitoksia tekemään tietoon pohjautuvia päätöksiä.

Facebooktwitterlinkedin