tavoite
-
Kierrätyksen lisäämiselle uusia tavoitteita ja toimenpiteitä: Uusi jätesuunnitelma pohjaa kiertotalouteen
Valtioneuvosto julkaisi maaliskuussa uuden valtakunnallisen jätesuunnitelman. Siinä esitetään, millainen kiertotalousyhteiskunnan tulee olla vuonna 2030 sekä mitä valtionhallinnon ja muiden toimijoiden […]
-
Kierrätyspilotti tekee kalalaatikoista eristelevyjä – ”Saamme pilotin aikana kiertoon noin 10 000 kalalaatikkoa”
K-ruokakauppojen palvelutiskien tuorekalat pakataan kuljetusta varten styrox-laatikoihin. Niitä kertyy vuosittain yli miljoona kappaletta. EPS-muovin eli kansankielellä styroxin kierrätys on ollut […]
-
Miten pakataan jatkossa kolmioleivät ja kirsikkatomaatit? Uusi sopimus suosii uudelleenkäytettäviä pakkauksia
Kertakäyttöisille juomamukeille, muovipinnoitetuille kartonkisille kahvikupeille, kirsikkatomaattirasioille ja kolmioleipäpakkauksille on pian keksittävä uusia vaihtoehtoja. Suomi on päättänyt, että tiettyjen annospakkausten kulutusta […]
-
Turun Topinpuisto rakensi ilmastopolun – Ensimmäinen hiilijalanjälki jo laskettu
Turun Topinpuiston kiertotalouskeskus on saanut ilmastopolun. Polku listaa toimenpiteitä, joilla alueella syntyviä päästöjä voi vähentää ja sitoa vuoteen 2035 mennessä. […]
-
Kiertotalous ja vähähiilisyys kasvattaisivat rakennusbisnestä, mutta osaamisesta on valtava pula: ”Hiilijalanjälkikonsultit myyvät jo ei-oota”
Kolme rakennetun ympäristön asiantuntijaa kertoo, kuinka vähähiilisyydestä ja kiertotaloudesta voisi tulla bisnesvaltti rakentamisessa. Rakennusalasta voisi kehittyä ympäristökriisien ratkaisija. Suomalaisella rakennusalalla […]
-
Jätettä miltei 600 kiloa per nenä
Yhdyskuntajätettä syntyi 596 kiloa per suomalainen vuonna 2020. Tilastokeskuksen joulukuussa 2021 julkistamasta jätetilastosta käy ilmi, että jätemäärä on kasvanut 31 […]
-
Glasgow’sta jäi toivon pilkahdus
Ilmastokokous COP26 Glasgow’ssa päättyi pettymykseen. Siitä huolimatta sekä ympäristöjärjestöt että elinkeinoelämä näkevät neuvottelutuloksessa myös jotakin hyvää. Suomalainen elinkeinoelämä on tyytyväinen, […]
-
Täyttääkö Glasgow odotukset?
Noin 30 000 osanottajaa suuntaa loka-marraskuussa Skotlantiin osallistuakseen Glasgow’n COP26-ilmastokokoukseen tai sen oheistapahtumiin. Odotukset kokousta kohtaan ovat kovat, sillä tuoreimpien tietojen […]