kiertotalouskikka

Biojäte paperipussiin!

Kiertotalouskikkasi?

Keittiössä biojätteille paras pakkaus­materiaali on paperinen pussi telineessä. Loimi-Hämeen Jätehuolto on tempauksissaan jakanut kerros- ja rivitaloasukkaille paperisia biojätepusseja sekä telineitä niille. Telinettä ja biopussia voi halutessaan pitää vaikka astiakaapissa, jätevaunussa tai ihan keittiötasolla. Paperipussin toimivuus perustuu biojätteen kuivumiseen, jolloin mahdolliset hajuhaitat pysyvät kurissa. Kun biojätettä ei pakkaa kannelliseen ja hapettomaan tilaan, se ei ala haista. Hyvä arjen kiertotalousvinkki on myös jättää suodatinpussi kahvinkeittimeen kuivahtamaan ja laittaa se biopussiin vasta, kun keittää seuraavan kerran kahvit.

Mistä idea lähti?

Yhtiössämme tavoiteltiin biojäteastioille parempia täyttöasteita. Täyttöasteiden perusteella arvioidaan, kuinka moni taloyhtiön asukas lajittelee biojätteet. Oma taloyhtiöni oli myös tässä LHJ:n kokeilussa mukana ja taloyhtiön bioastia on ollut huomattavasti paremmalla käytöllä paperisten biopussien jakamisen jälkeen. Voisi siis sanoa, että taloyhtiökin on ottanut askeleen kohti tehokkaampaa kiertotaloutta.

Mihin arjen kiertotalousepäkohtaan kaipaisit ratkaisua?

Lisää innovaatioita uusiomateriaalien jalostukseen ja käyttöön. Esimerkiksi poistotekstiileistä jalostetuille kierrätyskuiduille uusia käyttökohteita.

Palstalla annetaan vinkkejä kiertotalouden toteuttamiseen arjessa ja työssä. Onko sinulla hyvä kikka kestävyyden edistämiseen? Vinkkaa toimitukselle! toimitus@uusiouutiset.fi