Saaristolaiset toivat M/S Roopen kyytiin säkkikaupalla rakennusjätettä ja muuta romua – ”Hiittisistä tuli varmaan kaikki juomakaapit”

Roope-keräystä Gullkronassa
Facebooktwitterlinkedin

Saaristosta on siivottu jälleen kymmeniä tuhansia tonneja romua ja jätettä.

Huoltoalus M/S Roope kiersi heinäkuun alussa Paraisten ja Kemiönsaaren saaristossa Lounais-Suomen Jätehuollon ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n perinteisessä saariston romunkeräyksessä. Kierros tuotti tänä vuonna saaliiksi kaikkiaan yli 45 000 kiloa romua ja jätettä.

Eniten saaristolaiset toivat huoltoalukselle metalliromua, jota kertyi keräyksessä yli 31 000 kiloa. Käyttämättömiksi jääneitä tai rikkinäisiä sähkö- ja elektroniikkalaitteita kerättiin pois yli 5 700 kiloa.

Tämän vuoden hitti olivat suursäkit, joilla asiakkaat kantoivat huoltoaluksen kyytiin rakennusjätettä sekä siivousjätettä.

”Suursäkkien suosio on kasvanut, mikä on erittäin hyvä asia. Näin saadaan rakennus- ja siivousjätteet pois saarilta, jossa niitä välillä tuppaa kertymään kierrätyspisteisiin, minne ne eivät kuulu”, romunkeräyksellä mukana ollut LSJH:n lajitteluasemanhoitaja Mikko Niemi kertoo.

 

Vaaralliset jätteet pois saarilta

Vaarallisia jätteitä saarista kertyi yhteensä 2 314 kiloa ja akkuja 1 334 kiloa. Ajoneuvoja ei tänä vuonna keräykseen tuotu yhtään. Viime vuonna keräykseen tuotiin muun muassa kokonainen puimuri.

”Ajoneuvot painavat paljon ja niiden puuttuminen vaikuttaa tietysti olennaisesti keräyksen kokonaismäärään”, M/S Roopen päällikkö Kari Lahtinen kertoo. Viime vuonna romunkeräyskierros tuottikin ennätysmäärän, yli 55 tuhatta kiloa keräyssaalista.

Eniten romua kertyi Hiittisten seudulta:

”Rosalasta tuli varmaan kaikki Rosalan polkupyörät ja Hiittisistä kaikki juomakaapit”, Lahtinen naurahtaa.

Oheisesta kuvasta näet saariston romunkeräyskierrosten kertymät eri vuosina.

Saariston romunkeräysmäärät 2015-2022

 

Romuveneiden metalli kiertää

Pidä Saaristo Siistinä ry ja Lounais-Suomen Jätehuolto keräävät tavanomaisten jätteenkeräyskierrosten aikana reitin varrelta saaristosta pois myös romuveneet. Veneiden siivoaminen rannoilta vähentää mereen päätyvää mikromuovia.

”Viime kesänä M/S Roope keräsi saarilta pois miltei 50 käyttökelvotonta venettä. Nämä veneet on tärkeä saada pois saaristosta, sillä luontoon jätettynä ne aiheuttavat vesistöjen roskaantumista”, kertoo PSS ry:n aluepäällikkö Katriina Murto.

Saaristolaiset voivat ilmoittaa käyttökelvottomat veneensä mukaan keräykseen heinäkuun loppuun mennessä.

Romuveneet päätyvät LSJH:n Topinojan jätekeskukseen, jossa ne murskataan. Murske menee energiahyötykäyttöön. Veneistä erotellut metalliosat kierrätetään materiaalina.

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Veera Saila

Facebooktwitterlinkedin