Rester ja Södra yhteistyöhön – Tekstiilien kierrätykseen syntyy pohjoismainen keskittymä

Södra
Facebooktwitterlinkedin

Suomalainen tekstiilien kiertotalousyhtiö Rester ja ruotsalainen metsäteollisuusyhtiö Södra aloittavat yhteistyön.

Yhtiöt perustavat Ruotsiin, Göteborgiin hubin eli keskittymän, jossa kerätään erilaisia käytöstä poistuvia yritystekstiileitä. Keskittymä tulee toimimaan Resterin keräyspisteenä sekä nykyisille että uusille asiakkaille Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

”Meillä on Södran kanssa yhteiset tavoitteet, joten yhteistyö avaa meille hyvät mahdollisuudet laajentaa loppukäyttöpalvelujamme kattamaan myös Ruotsin, Tanskan ja Norjan. Tämä on tärkeä merkkipaalu sekä meille että koko pohjoismaiselle tekstiiliteollisuudelle kiertotalouteen siirtymisessä”, sanoo Resterin toimitusjohtaja Outi Luukko.

Södran OnceMore-prosessissa tekstiilijätteestä ja puubiomassasta tehdään kuitua tekstiiliteollisuuden käyttöön. Södra on etsinyt kumppaneita, jotka voisivat toimittaa prosessiin tekstiilikuituja. Södran tavoitteena on kierrättää 25 000 tonnia tekstiilikuituja vuoteen 2025 mennessä.

 

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Södra. OnceMore-prosessissa yhdistetään puu- ja tekstiilikuituja.

Facebooktwitterlinkedin