Rengaskierrätys liki sataan prosenttiin

Facebooktwitterlinkedin

16.3.2017

Vanhojen renkaiden kierrätysaste on noussut lähes sataan prosenttiin.

Vuonna 2016 renkaita kerättiin kierrätykseen reilut 53 500 tonnia. Määrä merkitsee, että lähes kaikki käytöstä poistuneet renkaat päätyivät uudelleen hyödynnettäviksi, kertoo Suomen Rengaskierrätys Oy.

Sekä kappale- että tonnimääräisesti eniten kierrätettiin henkilöautojen renkaita.

Hyödyntämistavan ratkaisevat renkaan tyyppi ja kunto. Eniten vanhoja renkaita hyödynnettiin maanrakentamisessa esimerkiksi eristeinä, kevennysmateriaalina tai vedenläpäisykyvyn lisääjinä.

Suomen Rengaskierrätys ja kierrätysoperaattori Kuusakoski Oy kehittävät jatkuvasti uusia tapoja renkaiden uudelleenkäyttöön.

Rengasrouhetta testattiin viime vuonna sekä kosteikkojen puhdistamisessa että haja-asutusalueiden kiinteistöjen jätevesien suodatuskentissä. Tulokset olivat yhtiöiden mukaan erittäin rohkaisevia.

Facebooktwitterlinkedin