Raportti: Kulutusta leikattava 65%

Eurooppalaiset omistavat elektroniikkaa
Facebooktwitterlinkedin

Eurooppa ulkoistaa vihreän siirtymän haitat globaaliin etelään. Lisäksi eurooppalaiset kuluttavat luonnonvaroja tahdilla, joka vaarantaa maapallon elinkelpoisuuden. EU:n kulutusta on supistettava kolmasosaan nykyisestä.

Näin toteaa eurooppalaisten ympäristöjärjestöjen EEB:n (European Environmental Bureau) ja Friends of the Earth Europen julkaisema raportti ”Green mining is a myth”.

Raportin kirjoittajien mukaan EU:n täytyy asettaa sitova tavoite vähentää absoluuttista luonnonvarojen kulutustaan 65 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Tämä tarkoittaa, että materiaalien kulutus asukasta kohden saisi olla vuonna 2050 enää viisi tonnia. Nykyisin EU-keskiarvo on 14,5 tonnia, Suomessa kaksi kertaa tätäkin suurempi.

EU:n tulisi asettaa myös väliaikatavoitteet ja seurata materiaalijalanjälkeään jo vuonna 2022 tehtävässä kiertotalouden toimenpideohjelman välitarkastelussa.

Tällä hetkellä ainoastaan kaksi maata, Suomi ja Hollanti, ovat asettaneet edes jonkinlaisia tavoitteita luonnonvarojen kulutuksen vähentämiselle.

EU kuluttaa leijonanosan metalleista

Raportti alleviivaa, kuinka räikeän eriarvoisesti luonnonvarojen kulutuksen haitat ja hyödyt jakaantuvat. Ihmiskunnan miljoona rikkainta kuluttavat 72 prosenttia resursseista. Köyhimmälle 1,2 miljoonalle jää vain prosentti.

Vaikka EU:n asukkaat edustavat vain kuutta prosenttia maapallon väestöstä, EU kuluttaa 25–30 prosenttia globaalisti tuotetuista metalleista. Digitalisaatio ja siirtymä vihreään energiaan uhkaavat moninkertaistaa kulutuksen.

Sähköauton tuotanto kuluttaa kuparia nelinkertaisesti perinteiseen autoon verrattuna. Aurinko- ja tuulienergian vaatima teknologia kasvattaa kriittisten metallien kysyntää 1500 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Jatkuvasta kasvusta on pakko luopua

Raportti soimaa, että EU:n vihreän kehityksen ohjelma nojaa haitalliseen logiikkaan, jonka mukaan ylikulutus ja kasvu voisivat jatkua, kunhan vain siirrytään uusiutuviin energioihin. Logiikka ei huomioi, että suuri osa kasvuun ja vihreään siirtymään tarvittavista metalleista kaivetaan globaalissa etelässä aiheuttaen mittavia ympäristötuhoja ja sosiaalisia ongelmia.

Kaivoshankkeita vastustavat paikallisyhteisöt jyrätään. Vuonna 2019 tapettiin yhteensä 212 ympäristön puolustajaa. Kuolleista 50 oli ihmisiä, jotka yrittivät pysäyttää kaivosprojekteja.

Raportin kirjoittajat tiivistävät, ettei vihreää kaivosteollisuutta ole olemassakaan.

EU:n täytyisi luopua ylikulutuksesta ja jatkuvan kasvun tavoittelusta ja siirtyä kasvun jälkeiseen politiikkaan sekä aitoon kiertotalouteen. Ekologisesti tuhoisia toimialoja täytyisi päättäväisesti alkaa kutistaa. Tällaisina toimialoina raportti listaa sota- ja aseteollisuuden, avaruuslennot, pikamuodin ja yksityisautoilun.

Jatkuvan tuoton sijaan politiikassa tärkeimmäksi tulisi nostaa ihmisten ja planeetan hyvinvointi.

Kuva: Scanstockphoto. Eurooppalaiset omistavat viisi kertaa enemmän digitaalisia laitteita kuin globaalissa etelässä asuvat ihmiset ja kaksi kertaa enemmän kuin ihmiset maailmassa keskimäärin. Eurooppalaisella on keskimäärin 25 kiloa sähkö- ja elektroniikkalaitteita.

Facebooktwitterlinkedin