Peltojen kipsikampanja innoitti viljelijät vesienhoitotalkoisiin

Kipsikäsittelyä pellolla. Kuva: Tero Pajukallio.
Facebooktwitterlinkedin

Peltojen kipsikäsittely on herättänyt suurta kiinnostusta viljelijöiden keskuudessa. Kipsinlevityshakemuksia on tänä vuonna tehty kaikkiaan noin 37 000 hehtaarille Suomen rannikkoalueella.

Alueen pelloille levitettävä kipsi on viljelijöille maksutonta. Kustannuksista vastaa ely-keskus.

Koko Suomen rannikkoalueen kattava kipsihaku avataan seuraavan kerran keväällä 2023.

Toiminnasta vastaa Kipsi-hanke.

 

Kipsi vähentää maatalouden ravinnevalumia merkittävästi

Peltojen kipsikäsittelyn vaikutuksia tutkittiin yli 10 vuoden ajan ennen Kipsi-hankkeen käynnistymistä.

Tutkimusten mukaan kipsikäsittelyllä voidaan pienentää peltomaalta tulevaa fosforin, kiintoaineksen ja orgaanisen hiilen kuormitusta vesistöihin noin 50 prosenttia. Kuormituksen vähentyminen perustuu peltomaan mururakenteen paranemiseen.

”Kipsin mukana peltoon tulee myös rikkiä lannoitteena. Lisäksi kipsi sitoo fosforia peltomaahan, mutta fosfori säilyy kasveille käyttökelpoisessa muodossa”, kertoo projektipäällikkö Minna Kolari Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.

Kokemukset kipsikäsittelystä ovat olleet myönteisiä, eikä haittoja viljelylle ole havaittu. Kipsi ei suolaa, koveta eikä happamoita maaperää. Hankkeessa käytettävä kipsi on kotimaisessa lannoitevalmistuksessa syntyvää sivutuotetta, jonka laatu on tutkittu.

 

Teksti: Päivi Ikonen/ Kemiamedia.fi

Kuva: Tero Pajukallio. Viljelijät ovat kiinnostuneet kokeilemaan kipsikäsittelyä.

Facebooktwitterlinkedin