Palaneen kirkon osat muistoiksi

Facebooktwitterlinkedin

2.9.2016

Ylivieskassa pääsiäisenä tuhopoltossa palaneen, 1700-luvulla rakennetun puukirkon raunioista talteen saatuja osia ja esineitä voi nyt hakea muistoksi tai kierrätystavaraksi.

Ylivieskan seurakunta ja Jätehuolto Vestia Oy järjestävät lauantaina 3.9. tapahtuman, jossa ylivieskalaiset voivat hakea palan palanutta kirkkoa oman kirkkomuiston tekemistä varten.

Palamispaikalta on kerätty talteen satoja tonnia kirkon palamisjätettä. Jätekeskuksesta voi noutaa puun palasia tai nauloja. Vapaaehtoiset maksut käytetään uuden kirkon rakennushankkeessa. Palamisjätteessä on myös käyttökelpoista puutavaraa, josta kiinnostuneet voivat tehdä tarjouksia.

Alpo Vähäkangas on tehnyt palosta säilyneestä hirrestä viulun, jota Tuomo Hirvi soittaa lauantaina. Vestia esittelee tapahtumassa myös jätekeskuksen toimintaa.

Osa tuhkan seasta löytyneistä esineistä on seurakunnalla tallessa. Palopaikalta on löytynyt esimerkiksi kynttiläkruunun osia ja palasia rististä.

Raunioista löytyi myös palaneita ja sulaneita osia hopeoiduista ehtoollispikareista.

”Rauniokasasta eroteltiin puuta, kiveä ja rautaa, kuten takonauloja ja saranoita, syöttämällä palanutta ainesta seulaan ja poistamalla siitä hienoainesta. Seulontarejekti syötettiin vesierottimeen. Kivien ja metallin seasta löytyi myös pikarien palasia”, kertoo erottelulaitteistot rauniopaikalle toimittaneen hyvinkääläisen HS Tekniikka Oy:n yrittäjä Harri Sorvoja.

Käsittelijät palauttivat pikarinpalat takaisin Ylivieskan seurakunnalle.

”Kun uusi kirkko rakennetaan, vanhasta kirkosta talteenotetuista osista saatetaan tehdä sinne jonkin muisto. Tästä ei kuitenkaan ole vielä päätöstä”, kertoo Ylivieskan seurakunnan johtava seurakuntamestari Hannu Jussi-Pekka.

Facebooktwitterlinkedin