Palaneen hallin tilalle uusi Forssassa

Tulipalo Forssassa, kuvituskuva
Facebooktwitterlinkedin

Forssan Kiimassuolla tammikuun lopussa sattuneessa tulipalossa tuhoutuneen varastohallin tilalle tullaan rakentamaan uusi hallirakennus.

”Uuden hallin rakentamisen valmistelu on aloitettu. Teemme parhaillaan tilojen tarvemäärittelyä ja katsomme, millä menettelyllä halli rakennetaan”, kertoo LHJ Groupin toimitusjohtaja Immo Sundholm.

Ensin hoidetaan kuitenkin tuhoutuneen hallin purkutyöt ja tulipalon jälkihoitotoimet, joissa ensisijaisena tavoitteena on minimoida mahdolliset ympäristövahingot. Esimerkiksi sammutusvesien jälkihuolto tehdään yhdessä ympäristöviranomaisen kanssa.

LHJ Groupiin kuuluvan Suomen Materiaalikierrätys Oy:n varastohalli paloi 28. tammikuuta. Tulipalossa ei sattunut henkilövahinkoja. Palon syttymissyytä selvitetään.

Palo havaittiin alkuvaiheessa. LHJ Group kiittääkin pelastuslaitosta, poliisia ja omaa henkilökuntaa hyvästä yhteistyöstä tulipalotilanteessa.

Tuotantolaitteet kuten murskauslaitos ja Kiimassuon laitosalueen muut rakennukset säilyivät ehjinä.

 

Elektroniikkaromu paloi

Palava halli savutti voimakkaasti. Tulipalosta julkaistiin puolelta päivin vaaratiedote terveydelle vaarallisesta savusta. Alueen ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa. Vaaratilanne oli ohi iltaan mennessä.

Palaneessa hallissa oli kuluttajilta kerättyä, pienikokoista sähkö- ja elektroniikkalaiteromua (pien-SER), jota on säilytettävä katetussa tilassa.

”Siellä oli muutama sata tonnia kotitalouksien elektroniikkaromua kuten kahvinkeittimiä, pölynimureita, hiustenkuivaajia ja sellaista”, kertoo Suomen Materiaalikierrätys Oy:n toimitusjohtaja Rauno Partanen.

Pien-SERin vastaanotto on keskeytetty toistaiseksi. Samoin öljyisten nesteiden ja hiekanerotuskaivojen sakkojen vastaanotto on nyt tauolla. Muutoin LHJ Groupin yritykset ja Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy jatkavat jätteiden vastaanotto- ja käsittelytoimintaa normaalisti.

Jätehuoltoalalla tapahtuu vuosittain useita tulipaloja.

Myös Kiimassuolla on palanut ennenkin. Vuonna 2007 varastoalueella kuljetusta odottanut uretaanilasti syttyi tuleen. Vuonna 2018 paloi puuhakekasa.

”Ei tämä ollut ensimmäinen tulipalo, mutta toivottavasti minun aikanani viimeinen. Olemme tehneet parhaamme, että tällaisia ei tulisi, mutta valitettavasti näitä ei täysin pysty poissulkemaan”, Sundholm harmittelee.

Palosta aiheutuneiden taloudellisten vahinkojen suuruutta vielä arvioidaan. Sundholm uskoo, että vakuutus todennäköisesti kattaa ainakin osan kustannuksista.

 

Kuva: Scanstockphoto.

Facebooktwitterlinkedin