Oulun kiertotalousyrityksiä osa 4: Valo päätyy harvan ostoskoriin palveluna

Työntekijöitä isossa tehdassalissa, joka on kirkkaasti ja selkeästi valaistu.

Viisiosaisessa juttusarjassa kerrotaan, millaisia kiertotalouteen pohjaavien liiketoimintamalleja oululaisyrityksissä on käytössä ja miltä yritysten markkinat juuri nyt näyttävät. Neljännessä osassa Greenledin asiantuntijat kertovat, mikä jarruttaa valoa palveluna -liiketoimintamallin yleistymistä. Onko käynyt mielessä, että valoa voi ostaa palveluna? Tällöin palvelun myyjä kartoittaa yrityksen toiveet, suunnittelee ja asentaa uuden valaistuksen, seuraa sen optimaalista toimintaa, vastaa huollosta ja valaisimien kierrätyksestä. Itse maksat sovitun kuukausimaksun, alkuinvestointeja ei tarvita. Kun sopimus päättyy, valaistus viedään pois. Valaistuksen tarjoaja käyttää energiaa säästäviä tuotteita, jotka kestävät pitkään, koska muu koituu hänen tappiokseen. Lisäksi hän tekee hiilijalanjälkilaskelmat. Tällaista palvelua on jo tarjolla, mutta sen tunnettuus on matalaa. Oululainen valaisinvalmistaja ja valaistuspalveluja tarjoava Greenled Oy lanseerasi tuotevalikoimaansa Green Care valoa palveluna -konseptin vuonna 2018. Aloite tuli Senaatti-­kiinteistöiltä, jonka kanssa se kehitti palvelulle sopimusmallin. Kyse on laadusta, vastuista ja helppoudesta, sanoo yrityksen kehitysjohtaja Vesa Vähänen. ”Talo­tekniikassa urakkatakuut ovat vuoden-parin pituisia. Huonolaatuisten valaistus-, ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmien ylläpito syö tämän jälkeen paljon resursseja. Kuka...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset