Oulun kiertotalousyrityksiä osa 2: Kierrätetty tietokone käy kaupaksi, kun laatu ja palvelu ovat kunnossa

Mikko Veijola esittelee tietokonetta varastolla, jossa hyllyissä paljon samanlaisia, kierrätettyjä koneita.

Viisiosaisessa juttusarjassa kerrotaan, millaisia kiertotalouteen pohjaavia liiketoimintamalleja oululaisyrityksissä on käytössä ja miltä yritysten markkinat juuri nyt näyttävät. Tässä toisessa osassa esitellään tietokoneita huoltava ja myyvä Taitonetti. Taitonetin kautta päätyy vuosittain noin 30 000 käytettyä tietokonetta uusille omistajille. Oululaisyritys kunnostaa käytettyjä yritystietokoneita ja myy niitä eteenpäin kuluttajille. Yritys alkoi toimia vuonna 2005 pienenä ATK-tukiluokkana ja pelikahvilana, jossa alettiin myydä käytettyjä koneita asiakkaiden toiveesta. Pian niiden kysyntä oli isompaa kuin uusien. Vuonna 2014 yritys alkoi satsata ennen kaikkea verkkokauppaan, ja sittemmin se on laajentanut myös ulkomaille. ”Vuonna 2016 avasimme verkko­kaupan Ruotsiin, viime syksynä Saksaan ja nyt Baltiaan. Lisäksi myymme sivuvirtoja eli varaosia etenkin Puolaan”, kertoo Taitonetin perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Veijola. Yritys uskoo toiminnassaan laatuun ja on panostanut paljon viestintään ja asiakaspalveluun. Myynnissä on vain yrityksillä leasing-käytössä olleita laatukoneita, jotka Taitonetti huoltaa ennen myyntiä. ”Koneille annetaan myös selkeä kuntoluokitus, ja niillä on vuoden takuu. Palautusprosentti on meillä todella alhainen, 1,5 prosenttia”, kertoo...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset