Muovien määritelmä selville toukokuussa?

Kahvilat ja ravintolat ovat ottaneet käyttöön uudelleenkäytettäviä pakkauksia.
Facebooktwitterlinkedin

Muovituotteiden ympäristövaikutuksia vähentämään pyrkivä, EU:n niin kutsuttu SUP-direktiivi (single used plastics) on kieltämässä heinäkuussa muutamat muovituotteet. Osalle tuotteista tulee myös esimerkiksi uusia merkintävaatimuksia ja muun muassa roskien keräyksen kustannusvastuisiin tulee muutoksia. (Lue lisää Uusiouutisten artikkelista, joka ilmestyi 18.3.2021.)

Euroopan komissio on luvannut tarkentaa toimeenpanosäännöksillä ja määritelmäohjeistuksilla, minkälaisia pakkauksia ja tuotteita SUP-direktiivissä esitetyt toimet koskevat. Ohjeistuksen pitäisi sisältää myös määritelmä siitä, mitä tarkoittaa muovi tai muovituote.

Komission ohjeistuksen piti tulla jo heinäkuussa 2020, mutta se on myöhästynyt pahasti.

Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Leena-Kaisa Piekkari kertoo, että nyt asiassa on edetty:

”Ohjeistus on parhaillaan viimeisessä tarkistuksessa ja menee käännettäväksi huhti-toukokuussa. Suuntaviivojen pitäisi tulla toivottavasti julki toukokuussa”, hän sanoo.

 

Pakkausten kulutus pienemmäksi sopimuksella

 

Suomessa sorvataan parhaillaan vapaaehtoista sopimusta elintarviketeollisuudessa, päivittäistavarakaupassa, ravintoloissa ja kahviloissa käytettävien pakkausten kulutuksen vähentämiseksi.

Ympäristöministeriö, Elintarviketeollisuusliitto, Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry, Päivittäistavarakauppa PTY, Kaupan liitto sekä Suomen Pakkausyhdistys neuvottelevat juuri toimenpiteistä ja tavoitteista, joiden avulla kertakäyttöisten, muovisten elintarvikepakkausten ja juomamukien määrällistä kulutusta saataisiin vähennettyä.

Vapaaehtoinen green deal -sopimus on tapa sitouttaa toimiala muutamiin EU:n SUP-direktiivin tavoitteisiin ilman, että niiden saavuttamiseksi tarvitaan raskasta uutta lainsäädäntöä. Tavoitteissa on vähentää tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutusta.

”Neuvotteluissa on edetty hyvin. Olemme jo löytäneet yhteisymmärryksen isoista linjoista”, kertoo ympäristöministeriön erityisasiantuntija Leena-Kaisa Piekkari.

Hän toivoo, että sopimus allekirjoitetaan syksyllä.

Piekkarin mukaan esillä on ollut pitkä lista toimenpiteitä, joiden joukosta kahvilat, ravintolat, päivittäistavarakaupat sekä elintarviketeollisuuden ja pakkausalan toimijat voivat valita itselleen sopivimmat.

Yritykset voivat esimerkiksi ottaa käyttöön uudelleenkäytettäviä annospakkauksia tai antaa asiakkaalle alennusta ruoka- tai juoma-annoksesta, joka otetaan tällaisessa mukaan. Muovisille kertakäyttöisille annospakkauksille taas voi olla käytössä ohjauskeinona pieni lisämaksu.

Myöhemmin sopimuksessa tullaan esittämään esimerkiksi kappalemääräisiä tavoitteita siitä, kuinka paljon muovisten annospakkausten kulutusta on tarkoitus vähentää vuosina 2024–26. Vertailuvuodeksi otetaan vuosi 2022. Toimenpiteet käynnistyvät jo tätä ennen.

Uudelleenkäytöstä löytyykin jo esimerkkejä. Käynnissä on esimerkiksi uudelleenkäytettävien juomamukien kokeilua edistävä Kamupakin pilottihanke, jota ympäristöministeriö rahoittaa.

Green deal -sopimukset on mainittu kansallisessa muovitiekartassa keinona vähentää kertakäyttöisten pakkausten käyttöä, ylipakkaamista ja roskaamista.

Suomessa on hyviä kokemuksia green deal -sopimisesta. Niillä on onnistuttu sopimaan yhteisesti esimerkiksi kalvomuovien erilliskeräyksestä ja kierrätyksestä, kestävästä purkamisesta ja muovikassien käytön vähentämisestä.

 

Kuva: Scanstockphoto. Muutamat kahvilat ja ravintolat ovat jo ottaneet käyttöön uudelleenkäytettäviä annospakkauksia. Toisissa mietitään muita keinoja vähentää kertakäyttöisten muovipakkausten ympäristövaikutuksia.

Facebooktwitterlinkedin