Monen valtion ”luontoluottotiedot” jo punaisella – Yrityksille mittarit luontokatovaikutuksiin

Talouden graafit miinuksella

WWF:n tuoreen Living Planet -raportin sanoma on, että yritysten tulisi tunnistaa ja mitata ympäristövaikutuksensa koko arvoketjun osalta ja asettaa konkreettiset tavoitteet kaikkien ympäristövaikutustensa minimoimiseksi. Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on käytössä hyvä mittari: hiilidioksidiekvivalenttitonni. Yritykset voivat arvioida toimintansa ilmastovaikutuksia laskemalla oman hiilijalan- ja -kädenjälkensä. Sen sijaan luontokatovaikutuksia on ollut vaikeampi mitata. WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen kertoo, että biodiversiteettivaikutusten mittaamiseen on tulossa käyttöön uusia työkaluja. Tammikuussa maailman talousfoorumissa julkaistaan uusi mittari, biodiversity risk filter eli vapaasti suomennettuna luontokatoriskisuodatin. ”Tämä antaa yrityksille mahdollisuuden arvioida omaa toimintaansa”, Luukkonen sanoo. WWF:n mukaan kestävän kehityksen tavoitteisiin ei päästä, jos luontoon ja ilmastoon liittyviä tavoitteita ei saavuteta. Tulvariskimittari pohjana Työ pohjaa jo vuonna 2012 julkaistuun ensimmäiseen WWF Water Risk Filter -mittariin, jonka WWF julkaisi yhdessä Saksan rahoitusalan instituutio DEG:in kanssa auttamaan yrityksiä varautumaan vesiriskeihin. Mittarissa on mukana myös maankäyttövaikutusten arviointia. Riskimittarille oli tarvetta, sillä WWF:n arvion mukaan puolet globaalista BKT:sta syntyy alueilla, joiden tulva- ja kuivuusriskit tulevat ilmastokriisin myötä...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset