MM-Lahdessa kisataan kiertotalouden hengessä

Facebooktwitterlinkedin

Lahden MM-kisat ovat juuri parhaassa vauhdissa. Kuva: Lauri Roivas / LAMK

24.2.2017

Lahden Salpausselällä loimuaa parhaillaan biokaasun voimin syttynyt kisatuli ja soivat biokomposiiteista tehdyt torvet. Hiihtostadionin varustus pyörii tuulisähköllä ja aurinkoenergialla, ja uudenlaiset kisavessat kuluttavat 90 prosenttia vähemmän vettä kuin perusvessat.

Maailmanmestarit ja muut mitalistit juhlivat puisella korokkeella, kartonkijäte kerätään pahvisiin roskiksiin, ja kisaliukuritkin on tehty puusta.

Kisavieraita varten on lanseerattu erityinen mobiililaskuri, jonka avulla heidät haastetaan pienentämään materiaalijalanjälkeään.

Siinä keinoja, joiden avulla kisaorganisaatio pyrkii Sitran tuella toteuttamaan tavoitteensa eli järjestämään maailman kestävimmät urheilukilpailut.

Kompuroinneistakin otetaan oppia. Kun hiihtäjien muovisille vesipulloille haettiin korvaajaa, vaihtoehdoksi valikoitui kartonkipakkaus. Sille ei kuitenkaan löytynyt suomalaista ”pullottajaa”, joten ekologisiksi tarkoitettuihin tetroihin päätyi ulkomaista vettä.

”Tapaus osoittaa, kuinka toimijoiden täytyy pelata yhteen joka vaiheessa, jotta kiertotalous ja ympäristöhyödyt toteutuvat”, toteaa kiertotalouden johtava asiantuntija Nani Pajunen Sitrasta.

Yleisölle myytävät vesipullot ovat lahtelaista tuotantoa ja sisältävät kotimaista vettä, järjestäjät vakuuttavat.

Päivi Ikonen

Facebooktwitterlinkedin