Miltei 30 miljoonaa euroa akatemiatutkijoiden rahoitukseen

Akatemiatutkijoiden rahoitus
Facebooktwitterlinkedin

Suomen Akatemia tukee biotieteiden, terveyden ja ympäristön (BTY) nuorta tutkijasukupolvea. 44 akatemiatutkijaa sai rahoituksen BTY-toimikunnalta. Yhteensä rahoituspotti on 29,6 miljoonaa euroa.

Keskimääräinen myöntösumma nelivuotisille hankkeille on 670 000 euroa. Myönnettävä rahoitus maksetaan rahoitusta hallinnoivalle tutkimusorganisaatiolle, jossa tutkimus tehdään.

Kaikki rahoitettavat tutkimusaiheet löytyvät täältä.

Vaikuttavalle tutkimukselle

Akatemiatutkijan rahoitus on tarkoitettu nuorelle, nopeasti urallaan edenneelle ja kansainvälisesti verkostoituneelle tutkijalle, joka tekee tieteellisesti korkeatasoista, vaikuttavaa ja tiedettä uudistavaa tutkimusta. Kyseistä rahoitusta jaettiin nyt ensimmäistä kertaa nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotouudistuksen pohjalta. Tällä hakukierroksella hakukelpoisia olivat hakijat, joiden väitöksestä oli kulunut kahdesta yhdeksään vuotta.

Rahoitusmuodon tavoitteena on tukea nuoren sukupolven tutkijoiden pätevöitymistä ja uralla etenemistä kohti vaativampia tutkijantehtäviä sekä auttaa tutkijoita vakiinnuttamaan paikkansa kansallisessa ja kansainvälisessä tutkijayhteisössä.

BTY:n akatemiatutkijoiden rahoitus
Facebooktwitterlinkedin