Kuopiostakin jätteitä Viroon

Jätettä laivattiin Ruotsiin muutama vuosi sitten.
Facebooktwitterlinkedin

Eesti Energian kesäkuussa käynnistynyt Irun jätteenpolttolaitos on osoitteena myös osalle Kuopion seudulla syntyvästä sekajätteestä.

Jätekukko Oy on tehnyt sopimuksen Gemifin Oy:n kanssa, joka kuljettaa puolentoista vuoden aikana pienen määrän, noin 7 500 tonnia sekajätettä Savosta Viroon energiahyötykäyttöön.

Ensimmäiset koekuormat kuljetettiin Kuopiosta Viroon heinäkuun alussa.

”Jätteen vienti ympäristöystävälliseen käsittelyyn lähialueelle on jo nyt kotimaista kaatopaikkaamista edullisempaa”, kertoo Gemifin Oy:n projektipäällikkö Ismo Hiltunen.

”Kilpailutimme jätteen energiakäytön keväällä. Mukana oli myös suomalaisia polttolaitoksia, mutta ne olivat selkeästi kalliimpia kuin voittanut Viron vaihtoehto”, Jätekukko Oy:n käyttöpäällikkö Pekka Hyvärinen sanoo.

Tiistaina 13.8.2013 Turun Sanomat uutisoi, että Turun Seudun Jätehuolto aikoo viedä yhteensä noin 34 000 tonnia syntypaikkalajiteltua sekajätettä poltettavaksi samaan jätteenpolttolaitokseen Viroon.

TSJ:n toimitusjohtaja Jukka Heikkilän mukaan sopimusta ei vielä ole allekirjoitettu, mutta Eesti Energian energiakäyttöratkaisusta on tehty hankintapäätös. Sopimus allekirjoitettaneen näinä päivinä.

Alkuvaiheessa Turusta vietäneen Viroon 10 000 tonnin jäte-erä, joka on jo paalattu.

Lupaa jätteen siirrolle on haettu myös 24 000 tonnin jäte-erälle. Aiemmin yhtiö on laivannut jätteitä Ruotsiin.

Jäteyhtiöt etsivät polttokelpoisille yhdyskuntajätteilleen hyötykäyttöratkaisua, koska yhtiöt eivät halua viedä jätettä kaatopaikalle.

”On hienoa, että Suomen lähiseudulla kohtuullisen laivamatkan päässä on olemassa vaihtoehtoja jätteen käsittelyyn tilanteessa, jossa Suomesta ei löydy riittävästi polttokapasiteettia”, Heikkilä näkee.

Facebooktwitterlinkedin