Kun mikä vain on mahdollista, käytämmekö tilaisuuden hyvään vai pahaan?

Elina Saarinen
Facebooktwitterlinkedin

Ympäristötoimittajana saattaa kyynistyä. Olen työssäni seurannut yli kaksikymmentä vuotta maailman jäteongelmien paisumista. Usko ja toivo ovat välillä koetuksella.

Työni ytimessä on yrittää poimia puheiden merestä helmet ja nostaa esiin osaajat, tutkimukset, projektit, keksinnöt, teknologiat ja yritykset, joissa saattaisi piillä aitoa muutosvoimaa.

Siispä lähdin toukokuussa Saksan Müncheniin valmiina kahlaamaan läpi IFAT-messujen tarjontaa: 18 hallia ympäristöalan näyttelyosastoja täynnä lanseerattavia uutuustuotteita, patenttia odottavia keksintöjä ja viimeisintä teknologiaa.

Odottaisiko jollain osastolla ratkaisu? Löytyisikö pato putoukseen, jossa maailman luonnonvarat syöksyvät jätteiden mereen?

Istahdin messuvilinässä A5-hallin keskelle rakennettuun katsomoon. Jätehuoltoalan kattojärjestö ISWAn presidentti Carlos RV Silva Filho kertoi ensin, kuinka maailman pahimmat jätteiden dumppausalueet tappavat enemmän ihmisiä kuin malaria. Kyynikko minussa nyökkäsi katkerana.

Mutta sitten hän sanoi, ettei halua käyttää esitysaikaansa puhumalla ongelmista, vaan mahdollisuuksista, joita jätealan toimijoilla on tällä vuosikymmenellä. Höristin korviani.

Silva Filho listasi, kuinka jätehuolto voi tuottaa paljon ratkaisevan tärkeää hyvää: Jätehuolto suojelee ihmisten terveyttä, parantaa elämää, suojelee luontoa ja ekosysteemejä, tuottaa uusioraaka-aineita ja kierrätysravinteita, parantaa maaperää, tuottaa vihreää ja uusiutuvaa energiaa, auttaa maailmaa sopeutumaan ilmastonmuutokseen sekä luo paikallisia työpaikkoja ja alueellista vaurautta.

”Tässä ovat jätehuollon avaintehtävät. Tässä on meidän mahdollisuutemme, meidän kontribuutiomme maailmalle.”

Löysinkö messuilta muutoksen lupauksen? Kyllä. En teknologisista uutuuksista, vaikka niitäkin tarjoiltiin. Jokin oli muuttunut ihmisten ajattelussa.

Ihmiskunta on kohdannut maailmanlaajuisen kulkutaudin. Euroopassa on sota. Luontokato ja ilmastokriisi kärjistyvät päivä päivältä. Mutta en nähnyt messuilla pelkoa, en tyytymistä kohtaloon, en lannistumista.

Näin ihmisiä, jotka uskovat, että muutos parempaan on meistä kiinni. Näin yrityksiä, jotka on perustettu toteuttamaan tätä muutosta. Näin ihmisiä neuvottelemassa, sopimassa, suunnittelemassa, pyrkimässä tavoitteisiin yhdessä. Näin tekoja, näin toivoa.

Miltei jokaiselta messuosastolta ja jokaisesta keskustelusta löysin saman ajatuksen: Mikä vain on mahdollista, mitä tahansa voi tapahtua.

Tällaisen mahdollisuuden voi käyttää hyvään tai pahaan. On muutamia, jotka ovat päättäneet käyttää sen pahaan. Mutta on valtavasti ihmisiä, ihan joka puolella, jotka haluavat käyttää sen hyvään.

Hyvää ja toiveikasta kesää lukijat!

 

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Tero Pajukallio

 

Kirjoitus on julkaistu Uusiouutisten 4/22 pääkirjoituksena.

Facebooktwitterlinkedin