Kiertotalous on juhla, ja sinut on kutsuttu

Facebooktwitterlinkedin

Julia Kukkosen kesätyö on toteuttaa Turkuun kiertotalouskarnevaali. Elo-syyskuussa kaupunkilaiset pääsevät mukaan ja tutustumaan taideteoksiin, jotka avaavat kiertotaloutta omakohtaisen kokemisen kautta.

 

”On ihanaa olla tuomassa näin tärkeää asiaa esille juhlan kautta”, sanoo Julia Kukkonen. Turun kaupunki palkkasi hänet heinäkuun puolivälissä kesätyöntekijäksi tekemään Turkuun kiertotalouskarnevaalia.

Projektin rahoitus tulee Sitran kesätyötä kiertotaloudesta -kampanjasta.

Yhteistyössä ovat mukana myös Turku AMK:n kiertotalousalan opiskelijat.

Kiertotalous ei ole Kukkoselle uusi termi. Hän piti aiemmin korjauspuotia, jossa materiaalin elämää jatkettiin kiertotalouden hengessä vaikkapa taideteoksina.

Kukkonen pitää ajatusta kiertotalouskarnevaalista herkullisena ja ihanana:

”Normaalisti kestävän kehityksen ajatukset tuodaan usein esiin negaation kautta: Sanotaan, että älä tee sitä tai tätä. Karnevaalissa korostuu, että kiertotalous onkin hauska asia. Tunnelmassa on festivaalia ja yhteisöllisyyttä.”

Unelmat kuviksi

 

Elo-syyskuussa ympäri kaupunkia on luvassa yksittäisiä taideteoksia, työpajoja ja tempauksia, joihin kuka tahansa voi osallistua. Ohjelmatiedot löytyvät Instagramista kiertotalouskarnevaali-tililtä. https://www.instagram.com/kiertotalouskarnevaali/

Karnevaalit käynnistyivät elokuun alussa Elos Fest -tapahtuman yhteydessä unelmointi-visualisointi-työpajassa.

”Toisinaan emme anna enää itsellemme lupaa miettiä, millainen on se tulevaisuus, jota haluamme. Työpaja vei unelmointimatkalle kuvittelemaan, millaista on kestävä ja hyvä elämä tulevaisuudessa”, Kukkonen taustoittaa.

Näistä unelmista syntyi työpajalaisten tekemiä kuvia.

 

Kiertotaloutta insinööritasolla

 

Kukkonen kertoo yllättyneensä siitä, että kiertotaloutta sovelletaan jo niin paljon Turun kaupungin eri sektoreilla ja jopa teollisuudessa, suurissa, järjestelmätason kokonaisuuksissa.

Häntä inspiroi esimerkiksi Kakolan jätevedenpuhdistamon toiminta ja vesien kierto. Jätevedestä käsiteltyä lietettä puhdistetaan maanparannusaineeksi. Prosessissa syntyy biokaasua. Jäteveden käsittely siis tuottaa energiaa ja kierrättää ravinteita.

Kukkonen työsti aiheesta vesiaudio-kävelyperformanssin, joka saa kuulijan miettimään, mistä juomavesi tulee ja minne se menee, kuinka vesi kiertää ja mitä se vaatii. Audioperformanssin voi ladata omalle laitteelle ja kuunnella sitä samalla, kun kävelee veden kierron mukaisen reitin Turun keskustassa.

Kukkonen on vaikuttunut myös Topinpuiston kiertotalouskeskuksesta ja siitä, kuinka poistotekstiilien kierrätystä edistetään tutkimushankkeilla.

”En ole aikaisemmin tajunnut, miten paljon insinööritason ratkaisuista löytyy jo kiertotalousosaamista. Se teki todella iloiseksi ja toiveikkaaksi.”

Juhlan jälkeen torille

 

Kukkonen toivoo, että karnevaali innostaisi ihmisiä tekemään aiempaa kestävämpiä valintoja omassa elämässään.

”Tule mukaan kokeilemaan, vaikka kiertotalous saattaa tuntua kaukaiselta!” Kukkonen kutsuu.

Hän itse pitää kiertotalouden ratkaisuja keinona päästä kohti 1,5 asteen mukaista, perustavanlaatuisesti kestävää elämäntapaa.

Kiertotalouskarnevaali huipentuu viikolla 38, syyskuun puolivälissä. Vaikka karnevaaliprojekti on lyhyt, Kukkonen toivoo, että se poikisi jatkoa.

”Olen inspiroitunut vapaaehtoisvoimin pyörivästä ”Really, really free market” -torin ideasta. Torilla ihmiset voisivat jakaa ja vaihtaa kaikkea tavaroista ja hävikkiruuasta lähtien aina palveluihin ja taitoihin.”

 

Kuvat: Aino Valkamo. Julia Kukkosen unelmatyöpajassa visioitiin kestävää tulevaisuutta Elos Festissä elokuussa. Tunnelmaa oli luomassa myös ranskalainen äänitaiteilija Wild Anima (punaisessa mekossa).

Facebooktwitterlinkedin