Kevätaurinko kruunasi jälleen Yhdyskuntatekniikka-messut – Jyväskylään saapui yli 5 700 messukävijää

YT-messut Jyväskylässä 2023
Facebooktwitterlinkedin

Yhdyskuntatekniikan ja infra-alan vuoden päätapahtuma Yhdyskuntatekniikka-näyttely teki uuden ennätyksen.

Messujen B-, C- ja D-halleissa sekä ulkonäyttelyalueella esittäytyi ennätysmäärä eli 242 näytteilleasettajaa. Keväisen aurinkoinen sää suosi jälleen – jo perinteiseen tapaan – YT-näyttelyä.

Jyväskylän Paviljonkiin saapui kahden näyttelypäivän aikana kaikkiaan 5 727 kävijää.

Ulkoalueelle parhaan osaston palkinto

Messujen parhaina osastoina palkittiin kolme osastoa eri kategorioissa. Visuaalisimman osaston palkinnon sai Lehtovuori Oy, luovin osasto puolestaan oli Ruduksella.

Vuorovaikutteisimpana osastona palkittiin NK-Yhtymä Oy:n osasto ulkoalueella. Puoliavoimena konttina toteutettu osasto oli somistettu kauniisti ja esillä oli monipuolisesti yrityksen edustamia tuotteita.

Jaakko Kouhia ja Sanna Syyskallio kertoivat, että osasto oli kerännyt mukavasti kävijöitä ja messuilla oli muutenkin vilkasta

Jaakko Kouhia ja Sanna Syyskallio kertoivat, että osasto oli kerännyt mukavasti kävijöitä ja messuilla oli muutenkin vilkasta.

Seuraavaksi Tampereella

Yhdyskuntatekniikka-messut ovat viiden keskeisen järjestön yhteisponnistus. Messujen järjestelyistä vastaavat Suomen Kiertovoima ry KIVO, Infra ry, Suomen kuntatekniikan yhdistys ry SKTY, Suomen Tieyhdistys ry sekä Suomen Vesilaitosyhdistys ry VVY. Järjestöt pitivät päivien aikana omia seminaarejaan.

Kiertotalouspäiville osallistui yli 260 jätehuolto- ja kiertotalousalojen ammattilaista. KIVOn järjestämillä Kiertotalouspäivillä pidettiin yli kaksikymmentä puheenvuoroa esimerkiksi ajankohtaisesta kansallisesta ja EU-tason lainsäädännöstä ja kiertotalouden innovaatioista.

Yhdyskuntatekniikka 2025 -näyttely järjestetään seuraavan kerran 14.-15.5.2025 Tampereen Messukeskuksessa.

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Elina Saarinen. Jyväskylän Paviljongissa oli käynnissä remontti juuri YT-messujen aikaan. Tämän vuoksi osa normaaleista ulkonäyttely- tai seminaaritiloista ei ollut käytössä.

Facebooktwitterlinkedin