Kemianyhtiö Cabb laajentaa Kokkolassa – Jätteenpoltto tuo tuhansien tonnien päästösäästöt

Jätepolttoaine on vähentänyt päästöjä
Facebooktwitterlinkedin

Kasvinsuojeluaineita valmistava Cabb-konserni laajentaa Kokkolan tehtaitaan. Vuoden 2025 loppuun mennessä toteutettavien laajennusten kokonaisarvo oli yli 50 miljoonaa euroa.

Tehtailla otettiin jo syyskuussa 2022 käyttöön kahdeksan uutta kemiallista reaktoria ja uusi pakkaamo, jotka lisäsivät tuotantokapasiteettia merkittävästi.

Valmistelussa on joukko lisäinvestointeja, joista on jo saatu käyntiin uuden toimistorakennuksen rakennustyöt. Rakennukseen sijoittuvat muun muassa työsuojelu- ja ympäristötoiminnot, taloustoiminnot ja hallinto.

Uudisrakennuksesta tulee hiilineutraali, sillä se lämpiää tuotannosta talteen otettavalla hukkalämmöllä ja hyödyntää aurinkovoimaa, jonka se saa katolle asennettavista aurinkopaneeleista.

Kärkenä kestävyys

Yhtiö parantaa myös kestävyyttään etenkin kutistamalla hiilidioksidipäästöjään.

Cabbin Kokkolan tehtaat ovat vuodesta 2020 pyörineet yksinomaan tuuli- ja vesivoimalla tuotetulla sähköllä.

Suurimman osan tuotannosta tarvittavasta höyrystä tuottaa jätteenpolttolaitos, jossa poltetaan runsaat 34 000 tonnia vesiperäistä ja orgaanista jätettä vuodesta.

Laitoksen lisäpolttoaineena on aiemmin käytetty raskasta polttoöljyä, joka korvataan asteittain muilla vaihtoehdoilla, kuten eri lähteistä saatavilla uusiutuvilla polttoaineilla.

Yhtiö arvioi, että sen hiilidioksidipäästöt vähenevät jätteenpolttoprosessin muutosten ansiosta 6 000 tonnia vuodessa.

Cabb on valmistanut kasvinsuojeluaineita Kokkolassa vuodesta 1984. Yhtiön Kokkolan toimipiste työllistää tätä nykyä reilut 250 henkeä.

Teksti: Päivi Ikonen/ Kemiamedia.fi

Kuva: Cabb. Cabb on saanut vähennettyä hiilidioksidipäästöjään polttamalla jätettä ja tuottamalla siten höyryä.

Facebooktwitterlinkedin