Kalasataman kauppakeskukseen perustettu Second Hand Market saa jatkoa

Second Hand Market Kalasatamassa
Facebooktwitterlinkedin

Hyviä uutisia kuluttajille, jotka suosivat ostopäätöksissään kiertotaloutta ja vastuullisuutta: Helsingin Kalasataman Redi-kauppakeskuksen Second Hand Marketin toiminta jatkuu.

Syyskuussa 2022 perustettu ”kiertotalousostari” oli alun perin tarkoitettu lyhyeksi, vuoden mittaiseksi pilottikokeiluksi. Ideana oli testata, kuinka kiertotalous voisi soveltua osaksi perinteisen ostoskeskuksen tarjontaa.

”Jatkuu hamaan tulevaan”

Pilotti on osoittautunut niin suosituksi, että Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus ja yhteistyökumppanit ovat selvittäneet mahdollisuuksia jatkaa toimintaa.

Nyt idea on päätetty vakiinnuttaa.

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen Johanna Kohvakka sanoo, että toiminnalle on saatu monivuotiset sopimukset.

”Voin ilolla kertoa, että toiminta näyttää jatkuvan hamaan tulevaisuuteen.”

Kiertotalousteema vetää asiakkaita

Second Hand Marketissa toimivat Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen lisäksi Fida, UFF ja SHM Store, jossa pienet yritykset voivat ostaa tuotteidensa myyntipalvelua. SHM Storessa on noin viisikymmentä erikokoista yritystä.

Ecomanian esineet on tehty vanhoista tuotteista ja materiaaleista, kuten tässä lusikoista.

Myynnissä on ollut käytettyjä mutta hyväkuntoisia esineitä, asusteita ja vintagevaatteita, uusio- ja kierrätyskuiduista sekä ylijäämämateriaaleista valmistettuja vaatteita, sisustustavaroita ja koruja sekä vastuullista uudistuotantoa. Lisäksi kiertotalouden ostoskeskuksesta on saanut korjauspalveluita ja sieltä on voinut lainata vaatteita ja työkaluja.

Asiakkaat ovat löytäneet Second Hand Marketin. Kiertotalousteema on myös vetänyt uusia asiakkaita koko kauppakeskukseen.

Design Kajeen vanhoista esineistä tekemät valaisimet ja kaiuttimet ovat herättäneet ihastusta.

Koska toiminta saa jatkoa, Second Hand Marketin tiloissa toteutetaan muutos. Nykyinen väliseinä poistuu ja tila jaetaan pituussuunnassa. Muutostöiden ansiosta etenkin SHM Store saa paremman näkyvyyden kauppakeskuksen käytävälle. Muutos valmistuu juhannukseen mennessä.

Koskelaan isompi ostari

Johanna Kohvakka vetää Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksessa laajempaa kiertotalouden ostoskeskus -hanketta.

Helsingin Koskelan varikon kaarihalliin on tarkoitus toteuttaa lähivuosina täysin kiertotalouteen perustuva, kokonainen ostoskeskus, josta löytyvät kaikki normaalin kauppakeskuksen tuotteet ja palvelut mutta kiertotalouden periaattein toteutettuna.

Facebooktwitterlinkedin