Kaikki mukana jätteen vähentämisen viikolla

Facebooktwitterlinkedin

28.11.2014

Tällä viikolla vietetään Euroopan jätteen vähentämisen viikkoa. Kampanjan kärki kohdistuu tänä vuonna elintarvike- ja ruokajätteen vähentämiseen.

Euroopan-laajuiseen tapahtumaan on ilmoittautunut mukaan jo yli 9 000 tahoa. Suomessa jätelaitokset, yritykset, järjestöt, oppilaitokset ja muut organisaatiot järjestävät tällä viikolla lukuisia erilaisia tempauksia ja tapahtumia jätteen vähentämiseksi.

Esimerkiksi Päijät-Hämeessä pienennetään tällä viikolla Bio-Berttaa. Päijät-Hämeen Jätehuollon, Itä-Hämeen Marttojen ja LABIO Oy:n yhteishankkeessa.

Loimi-Hämeen Jätehuolto on kerännyt jämäruokareseptejä ja pitänyt jämäruokapistettä yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa.

Lounais-Suomessa lounasruokalat ja kahvilat osallistuvat Turun Seudun Jätehuollon ja Rouskiksen vetämään Ruoka – Tarkoitettu syötäväksi -kampanjaan.

SOL taas kerää hyväkuntoisia tavaroita vähävaraisten perheiden auttamiseksi. SOL:n 65 pesulaa pyrkivät vähentämään muovijätteen syntymistä tarjoamalla asiakkaille ilmaisia kuitukasseja.

SITA puolestaan kerää hyviä vinkkejä jätteen vähentämisen keinoista. Parhaalle idealle on luvassa elokuvalippupalkintoja.

Suomen viikon koordinaattoreina toimivat Jätelaitosyhdistys ry, Pirkanmaan Jätehuolto Oy ja Ekokumppanit Oy. Euroopassa hanketta koordinoi alueiden ja kaupunkien kierrätyksen ja kestävän resurssienhallinnan järjestö (ACR+).

Viikko jatkuu vielä sunnuntaihin 30. marraskuuta asti.

Suomen jätelaitosten alueella on marras-joulukuussa käynnissä myös kansallinen Tuikkujahti.

Tuhannet koululaiset osallistuvat tuikkukuorien keräyskilpailuun, jonka tarkoitus on aktivoida koululaisia tarkkailemaan kulutus- ja lajittelutottumuksiaan. Lisäksi jahdilla halutaan tehostaa metallinkierrätystä.

Toinen Euroopan-laajuinen tiedotushanke on Euroopan komission Generation Awake -kampanja, jolla edistetään luonnonvarojen kestävää käyttöä ja kannustetaan ihmisiä näkemään jätteet arvokkaina resursseina.

Kampanja tarjoaa lukuisia verkkotyökaluja. Uusinta videota on katsottu yli kuusi miljoonaa kertaa, ja se palkittiin Gold Dolphin -palkinnolla Cannesin Corporate Media & TV Awards -festivaaleilla.

 

Generation Awake -kampanja jatkuu vielä maaliskuulle 2015.

Facebooktwitterlinkedin