Jätealan kokonaisvaltaisuus kiehtoo Suomen Kiertovoiman toimitusjohtajaksi siirtynyttä Jutta Laine-Ylijokea: ”Jäte ei lähde minusta enkä minä jätteestä”

Tero Pajukallion ottama kuva Jutta Laine-Ylijoesta

Kun kuntien jätelaitoksia edustava Suomen Kiertovoima ry KIVO alkoi etsiä keväällä uutta toimitusjohtajaa, diplomi-insinööri Jutta Laine-Ylijoki sai suorahakukonsultilta puhelun. ”Kiinnostuin välittömästi. Tämä on mielenkiintoinen tehtävä ja näköalapaikka. Ajattelin, että taustastani ja osaamisestani voisi olla tässä höytyä ja oppisin myös paljon uutta.” Rekrytoija tiesi, kenelle soitti. Laine-Ylijoella on lähes 30 vuoden kokemus kiertotaloudesta, jätehuollosta, resurssiviisaasta ja hiilineutraalista toiminnasta sekä monipuolisesta vaikutusarvioinnista. Hän on ehtinyt urallaan työskennellä 23 vuotta VTT:n erikoistukijana ja vuodesta 2018 lähtien Finnish Consulting Group FCG Oy:llä. Vuosien varrella tutuksi ovat tulleet monet jätehuollossa, kunnissa, yrityksissä, lupa-asioissa, viranomaisissa sekä lainsäädännössä ministeriöissä toimivat alan ihmiset niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Niin kävikin, että kesäkuussa Laine-Ylijoki aloitti KIVOn toimitusjohtajana. Hän kiittelee saamaansa hyvää vastaanottoa. ”Kollegoina työskentelee mukava ja asiantunteva väki. Tässä työssä auttaa, että tunnen henkilöitä ja minuakin tunnetaan, kun olen ollut alalla niin kauan. Vaikka minulla on nyt eri hattu päässä, olen silti se sama Jutta.” Jutta Laine-Ylijoki Kaikilta syntyy jätettä...

Tilaa Uusiouutiset-lehden digitunnukset kestotilauksena! Saat henkilökohtaiset tunnukset kaikkeen Uusiouutisten digisisältöön, kuten uutiskirjeen vain tilaajille -uutisiin, verkkoartikkeleihin ja Uusiouutisten näköislehteen sekä pääsyn sähköiseen arkistoon. HUOM: Kiertotalouden erikoislehti on hyvä ammatillisen osaamisen kehittämisen väline, joten voit pyytää tilausta myös työnantajaltasi.

Tilaa tunnukset