Innovestorin uusi puolen miljoonan euron ohjelma yhdistää kiertotalouden start-up-yritykset ja isot yhtiöt: Kymmenen yritysideaa vauhtiin ja kasvubisnekseksi

Innovestor
Facebooktwitterlinkedin

Kotimainen sijoitusyhtiö Innovestor käynnistää uuden, kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen kohdentuvan kiihdytysohjelman alkuvaiheen yrityksille.

Ohjelmaan valitaan mukaan 10 yritystä, joilla on kasvupotentiaalinen bisnesidea.

Ohjelma tarjoaa start-upeille yhteensä puolen miljoonan euron rahoituspotin yritystoiminnan käynnistämiseen, 50 000 euroa kullekin.

 

Arvokkaita kontakteja

Ainutlaatuista ohjelmassa on, että alkuvaiheen rahoituksen lisäksi mukaan valitut kymmenen yritystä saavat myös tukea, neuvoja ja arvokkaita kontakteja liiketoimintakonseptinsa hiomiseen jatkorahoitusta ja seuraavia sijoituskierroksia varten.

Start-upit saavat yhteistyökumppaneikseen Suomen johtavia koproraatioita.

Innovestorilla on Corporate Venturing -toimintansa kautta noin kolmensadan korporaation verkosto, joista tunnistetaan ohjelmaan valittujen start-uppien perusteella juuri heille parhaiten sopivat kumppanit.

Ohjelmassa mukana on useita suomalaisia suuryrityksiä kuten Kemira, Neste, Fortum ja Metsä Spring.

Lisäksi yrityksiä sparraavat kokeneet yrittäjät, toimitusjohtajat ja asiantuntijat Innovestorilta sekä yhteistyöyrityksistä. Viisi avainmentoria ovat Ilkka Kaikuvuo, Piia Maaranen, Pasi Pohjola, Aleksi Rautavuori sekä Aki Soudunsaari.

 

Perinteisiä malleja mullistamaan

”Usein alkuvaiheen yrityksillä saattaa olla huikea bisnesidea, jolla olisi potentiaalia kasvaa, mutta pulaa resursseista kuten rahasta, tekijöistä ja yhteistyökumppaneista. Siksi käynnistämme nyt uudentyyppisen kiihdytysohjelman, jotta start-upit saavat hyvän tuen bisneksensä käynnistämiseen ja ideoiden kaupallistamiseen”, Innovestorin viestintä- ja markkinointijohtaja Heli Mehtätalo-Takala taustoittaa.

Tuki on erityisen tarpeellista juuri kiertotalouden liiketoiminnalle, joka haastaa ja mullistaa perinteisiä bisnesmalleja.

Innovestorilla on kokemusta isojen yhtiöiden ja start-uppien kohtauttamisesta.

”Me matchaamme korporaatiot ja start-upit heti alusta alkaen, jotta yrityksillä olisi hyvät mahdollisuudet saada pilottiprojekteja ja yhteistyöapua asiakashankintaansa.”

 

Haku alkaa nyt

Start-upit voivat hakea ohjelmaan mukaan kesäkuun aikana. Hakijoista kymmenen valitaan mukaan. Ohjelma käynnistyy syyskuussa ja jatkuu joulukuulle.

”Kolmen kuukauden aikana rakennetaan kaikki mahdollisuudet, jotta yritykset pystyisivät jatkamaan kasvun tielle”, Mehtätalo-Takala tiivistää.

Mukaan voivat hakea kaikenlaiset kestävään kehitykseen ja kiertotalouteen liittyvät alkuvaiheen yritykset.

Ihannetapauksessa ohjelmaan saataisiin ideoita jokaisesta viidestä kiertotalouden bisnesmallista: tuote palveluna, uusiutuvuus, tuotteen elinkaaren pidentäminen, yhteiskulutus sekä resurssien viisas käyttö ja tehokas kierrätys.

Ohjelma huipentuu demopäivään, jolloin yrittäjät pääsevät pitchaamaan hiottua bisnesideaansa sijoittajille.

Palo-kiihdytysohjelmaan voi hakea kesäkuun loppuun mennessä Innovestorin verkkosivujen hakulomakkeen kautta.

 

Teksti: Elina Saarinen/ Uusiouutiset-lehti

Kuva: Adobe Stock. Start-up-yrityksen idea voi mullistaa lineaarisen bisnesmallin.

Facebooktwitterlinkedin