Eurooppa kutoo kestäviä tekstiiliketjuja

Suomi on hyvissä asemissa tekstiilien kiertotaloudessa, mikä voi tuoda mukanaan uutta liiketoimintaa.

Keskiverto eurooppalainen kuluttaa tekstiilejä joka vuosi lähes 26 kiloa ja heittää niitä pois noin 11 kiloa. Käytetyistä vaatteista 87 prosenttia menee polttoon ja sekajätteeseen. Tekstiili- ja jalkinetuotanto aiheuttaa enemmän ilmastopäästöjä kuin lento- ja laivaliikenne ja kuluttaa valtavasti erilaisia materiaalivarantoja.

Muutosta tähän on luvassa, sillä Euroopan komissio sorvaa parhaillaan unionille tekstiilistrategiaa. Ajatuksena on, että tulevaisuudessa tekstiilit on suunniteltu pitkäikäisiksi, korjattaviksi ja kierrätettäviksi. Eurooppaan halutaan kestävämpää tekstiilituotantoa ja tekstiilien uudelleenkäyttömarkkinoita sekä sellaisia kuluttajia, jotka osaavat tehdä kestäviä valintoja. Samalla huolehditaan tekstiilialan kilpailukykyisyydestä.

Ei vain vaatetta

Strategia on osa unionin kiertotalouden toimintaohjelmaa. Kiertotaloudessa tekstiili pysyy käytössä mahdollisimman pitkään. Käyttöiän päätyttyä tekstiilistä voidaan tehdä uusia tekstiilejä tai hyödyntää sitä esimerkiksi muovi- ja komposiittiteollisuudessa erilaisten tavaroiden valmistukseen.

Mekaanisesti repimällä tekstiilistä saadaan kuitumassaa, joka sopii erilaisiin täytematerialeihin tai uuden langan raaka-aineeksi. Tekstiili voidaan myös sulattaa termoplastisesti tai hajottaa molekyyleiksi kemiallisella kierrätyksellä, jolloin se muuttuu raaka-aineeksi monenlaiseen teollisuuteen.

Tekstiilijätteestä tuotettuihin uusiomateriaaleihin voidaan yhdistää muita materiaaleja, kuten puusta tai kierrätysmateriaaleista valmistettuja kuituja.

Suomi yksi kärkimaista

Tekstiilialan yritysten etujärjestö Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n johtava asiantuntija Satumaija Mäki näkee muutoksessa isoja mahdollisuuksia. Suomi voi tulevaisuudessa olla kaikkea muuta kuin tekstiilituotantonsa kaukoitään kadottanut pikkumaa.

”Esimerkiksi kestävillä ja ekologisilla tekstiilikuiduilla on valtava potentiaali Suomen uudeksi vientituotteeksi. Suomi on maailman kärkeä uusien bio- ja kierrätyspohjaisten tekstiilikuitujen kehittämisessä ja muutoinkin etunojassa tekstiilien kiertotalouden toteuttamisessa”, hän kuvaa.

Tuotteeksi ehtineitä esimerkkejä ovat Infinited Fiber Companyn Infinna-farkut ja Spinnovan kuidusta valmistettu anorakki. Farkut on valmistettu Infinna-uusiokuidusta, joka syntyy uuden kierrätysteknologian avulla kemiallisesti liuotetusta puuvillajätteestä. Anorakki taas on tehty puuperäisestä selluloosakuidusta menetelmällä, joka ei vaadi lainkaan kemikaaleja, joita vastaavat prosessit usein nielevät runsaasti.

Suomi ei ole kärkikastissa sattumalta. Meillä on tehty jo vuosikymmeniä tutkimustyötä tekstiilien ja biopohjaisten kuitujen parissa. Erityisesti vuodesta 2015 lähtien on tekstiilien kiertotalouden parissa tehty monipuolista alan kehitystä tukevaa työtä usean hankkeen ja verkoston voimin. Työ on ollut systemaattista ja perustunut kokonaisuuden, ei hajanaisten palojen kehittämiseen.

Hankkeissa on kehitetty esimerkiksi tekstiilien kierrätysteknologioita, käsittelylaitoksia ja uusiotuotteita, mutta edistetty myös datan käyttöä ja tiedonlouhintaa tekstiilien kiertotalouden tukemiseksi, kehitetty uusia liiketoimintamalleja sekä luotu alalle kattavia yhteistyöverkostoja.

Etuajassa erilliskeräykseen

Heikkolaatuinen pikamuoti ei muutu kestäväksi, vaikka vaateriekaleet kantaisi keräyslaatikkoon niiden palveltua kausimalliston ajan. Kiertotaloudessa laatuvaate viedään kierrätettäväksi vasta pitkän käyttöiän päätteeksi, mitä ennen se on todennäköisesti käynyt korjattavana, tuunattavana ja vaihtanut omistajaa, sillä se on suunniteltu muuntumaan ja kestämään aikaa.

Käyttöiän jälkeen tekstiilin arvoa vaalitaan. Euroopan unioni vaatii jäsenmaita aloittamaan poistotekstiilien erilliskeräämisen vuonna 2025. Suomella on keräykselle jo kansallinen konsepti valmiina. Keräys on astioita vaille valmiina ja käynnistyy jo vuonna 2023. Paimioon on juuri avautumassa kuluttajatekstiilin käsittelylaitos ja toinen laitos yritysten poistotekstiileille.

Näin pitkällä ollaan vasta muutamassa muussa EU-maassa.

Suomen Tekstiili & Muoti ry on ehdottanut neljän eurooppalaisen sisarjärjestönsä ja alan kattojärjestö Euratexin kanssa Eurooppaan viittä tekstiilien kierrätyshubia, joista yksi olisi Suomessa. Muita keskittymiä ehdotettiin Italiaan, Espanjaan, Saksaan ja Belgiaan.

Suomalainen hubi palvelisi lähialueita

Mäki kertoo, että keskittymiä ehdotetaan siksi, että tekstiilit ovat melko pieni jätevirta, minkä vuoksi joka jäsenmaassa ei kannata investoida poistotekstiilien käsittelylaitoksiin.

”Eri puolilla Eurooppaa kerätyt tekstiilit voisi kuljettaa keskittymiin jatkojalostettavaksi suurempina massoina. Hubit palvelisivat lähialueita − esimerkiksi Suomi muita pohjoismaita ja Baltiaa.”

Missään ei ole vielä lyöty keskittymien määrää lukkoon, saati päätetty niiden sijaintia. Ehdotuksen jälkeen myös moni muu maa on ilmoittanut kiinnostuksestaan.

Ymmärrettävästi, sillä keskittymä tuo mukanaan työpaikkoja kierrätykseen ja tarjoaa myös mahdollisuuden rakentaa aivan uutta yritystoimintaa jätteen jatkojalostuksen ympärille.

Käynnissä onkin jonkinlainen kilpajuoksu.

Se, että poistotekstiilit saadaan meillä ennen muuta Eurooppaa talteen ja käsittelyyn, on Mäen mukaan ensimmäisiä rajapyykkejä, jotta yksi tällainen keskittymä voisi tosiaan muodostua Suomeen.

Kehräämö ja prosessiteollisuutta?

Pääasiassa Euroopassa on kuitenkin tehtävä yhteistyötä, jotta tekstiilien kiertotalous saadaan toimimaan. Tekstiilivirrat täytyy saada ohjautumaan oikeisiin paikkoihin kannattavalla tavalla.

Suomessa olennainen jatkojalostuksen arvoketjusta puuttuva pala on kehräämö. Nyt tekstiilijätekuitua ei meillä kehrää langaksi kukaan ja myös kutomotoiminta on kovin pientä.

Seuraava askel on selvittää, kannattaako kehräämö Suomessa. Se on suhteellisen suuri laitosinvestointi.

Muun muassa tähän paneudutaan suomalaisessa Telaketju-hankkeessa, josta on muodostunut alan toimijoiden laaja yhteistyöverkosto. Ensimmäinen Telaketju-hanke käynnistyi vuonna 2017, jolloin siinä kehitettiin etenkin tekstiilien keräystä ja kierrätystä. Toisessa vaiheessa keskityttiin koko tekstiiliketjun hallintaan, tekstiilien eliniän pidentämiseen sekä uudenlaisten liiketoimintamallien luomiseen.

Nyt haetaan toimijoita kolmanteen vaiheeseen, jossa muun muassa täydennetään juuri kestävän tekstiilin arvoketjua Suomessa.

Tekstiili matkustaa kiertotaloudessa monen arvoketjun läpi. Kuluttajalla on tärkeä rooli siinä, minkälainen tekstiili markkinoilla pärjää.

Sekoite lisää laatua

Projektipäällikkö Pirjo Heikkilä VTT:ltä pohtii, että kehräämö voi kannattaa Suomessa tai lähialueella, etenkin kun Suomessa saadaan kierrätystekstiilin lisäksi mukaan uusia biopohjaisia, esimerkiksi puusellusta valmistettuja kuituja.

Ne lisäävät tuotteen laatua. ”Sekoittamalla biopohjaisia kuituja kierrätysmateriaaliin saadaan korkeamman arvon tuotteita, jolloin saadaan liiketoimintaa ja arvoa palautumaan Suomeen.”

Virtojen yhdistäminen on olennaista muissakin laitoksissa. Esimerkiksi tekokuitujen termoplastisessa sulattamisessa materiaalin laatu kärsii jokaisella sulatuskerralla. Siksi termoplastisissa tekniikoissa pitänee miettiä yhdistämistä muovinkierrätysvirtoihin tai kierrätetyn materiaalin käyttämistä sekoitteena uuden materiaalin kanssa, Heikkilä sanoo.

”Tällaisia asioita aiomme siis nyt tutkia, eli kuinka saadaan muodostumaan hyvin hallittuja ja laadukkaita ainevirtoja ja minne investoinnit kannattavat.”

Investoidaan vähitellen

Euroopassa tekstiilien kiertotaloutta tukevia paloja nousee vähitellen sinne tänne ja ne kehittyvät kokonaisuuden mukana.

Esimerkiksi Paimion poistotekstiilien käsittelylaitoksessa tekstiilien tunnistamista tehdään aluksi käsityönä. Kuidut tunnistetaan infrapunalla, joka tunnistaa hyvin vain yksiaineiset ja yksikerroksiset materiaalit.

Monisensoritunnistuksen mahdollistavia teknologioita on jo olemassa. Heikkilä sanoo, että kun kierrätysmäärien kasvaessa jätteestä alkaa syntyä järkeviä tuotteita, kasvaa todennäköisesti tarve tarkkaan lajitelluille erillisille kuitutyypeille, jolloin voi olla pakko investoida automaattiseen tunnistukseen ja laadunvarmistukseen.

Investoinnit siis muuttuvat kannattaviksi sitä mukaa, kun koko järjestelmä kehittyy ja materiaalivirrat kasvavat. Nähtäväksi jää, millaisia laitoksia minnekin syntyy.

Esimerkiksi komposiittitehtaat ja mekaaninen kierrätys ovat laitoskapasiteetiltaan suhteellisen pieniä, ja tällaisia laitoksia nousee varmasti lähes joka maahan, Heikkilä ennustaa. Kemiallisen kierrätyksen laitokset ovat kokoluokaltaan jo suurempia.

”Ja jos mietitään tekokuitujen kemiallista kierrätystä siten, että hajotetaan tekstiilien polymeeritkin monomeereiksi ja polymeroidaan ne uudestaan teollisuuden raaka-aineiksi, niin silloin puhutaan prosessiteollisuudesta ja näitä tämän mittakaavan laitoksia ei varmasti tule joka maahan.”

Tässäkin täytynee ottaa mukaan muita raaka-ainevirtoja, kuten pakkausmuovijätettä, jotta toiminnasta tulee mittakaavaltaan kannattavaa.

Laitosten käynnistyminen vaatii, että löytyy sopiva yhdistelmä yrityksiä, jotka päättävät pistää pyörät pyörimään. Näitä verkostoja ja edellytyksiä Telaketjussa kuten muissakin suomalaishankkeissa nyt rakennetaan.

Emme kilpaile keskenämme

Kun sopivia teknologioita nousee ihanteellisiin paikkoihin, joissa ne haalivat lähialueiden hyvin lajitellut, esikäsitellyt ja laatuvarmennetut virrat tehtaisiinsa, voi kestävä tekstiilituotanto olla kannattavaa.

Paljon tekstiilituotantoa saa Heikkilän mielestä palata takaisin Eurooppaan ennen kuin siitä kilpaillaan keskenään.

”Kilpailemme kaukotuotantoa ja pikamuotia vastaan ennemmin kuin keskenämme. Kiertotaloudessa asioita saavutetaan yhdessä. Kun Eurooppaan syntyy tekemistä, meillä on joukkovoimaa muuttaa systeemiä. Suomi on tässä kehityksessä loistavasti mukana.”

*****