EU:n laskentaehdotus voi laskea Suomen kierrätysastetta

Facebooktwitterlinkedin

29.5.2017

Jos EU:n esittämät uudet yhdyskuntajätteen määritelmät ja kierrätysasteen laskentamenetelmät hyväksytään kiertotalouspaketin jätedirektiiviesitysten käsittelyssä, Suomen kierrätysaste uhkaa laskea jopa 5-10 prosenttiyksikköä vuoden 2015 tilanteesta (jolloin kierrätysaste oli 40 %).

Suomen olisi entistäkin vaikeampaa päästä EU:n uusiin, nykyisestä huomattavasti kiristyviin kierrätystavoitteisiin.

”Esimerkiksi kaikki esikäsittelyvaiheessa syntyvät lajittelurejektit täytyisi vähentää kierrätysasteista. Jo tämä voi ympäristöministeriön laskelman mukaan pienentää Suomen raportoimaa kierrätysastetta viisi prosenttiyksikköä”, sanoi ympäristöministeriön ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallio Jätelaitospäivillä Jyväskylässä toukokuussa.

Toisaalta jätteenpolton kuonista kierrätykseen saatu metalli saataisiin laskea Suomen yhdyskuntajätteen kierrätysasteeseen mukaan. Tämän laskennallinen vaikutus olisi noin prosenttiyksikön verran.

Euroopan unioinin neuvosto, parlamentti ja komissio käsittelevät jätedirektiiviesityksiä seuraavaksi toukokuun lopussa käynnistyneessä trilogivaiheessa.

Facebooktwitterlinkedin