Ecosir kumppanuussopimukseen Lähi-idässä

Jäte- ja pyykkisiirtoa HUSin sairaalassa.
Facebooktwitterlinkedin

4.3.2014

Ecosir Group on julkistanut kumppanuussopimuksen kuwaitilaisen Hazem & Brothersin kanssa. Kumppanin avulla Ecosir pääsee toteuttamaan jätesiirtoprojekteja Lähi-idän rakennuskohteissa.

”Sopimus on jatkoa kansainvälistymiselle ja voimakkaalle kasvulle. Tavoitteenamme on olla johtava teknologiatoimittaja valituilla kohdemarkkinoilla EU:ssa ja Aasiassa kolmen vuoden sisällä”, Leponen linjaa.

Ecosir Group on toteuttanut Suomessa ja ulkomailla kymmeniä kohteita, joissa sairaalan, terveyskeskuksen tai hoivakodin sisäinen jäte- ja pyykkihuolto on optimoitu osaksi kiinteistön rakenteita ja toimintoja esimerkiksi pneumaattisten siirtoputkijärjestelmien avulla.

Ecosir toteuttaa kohteita esimerkiksi Malesiassa, Koreassa, Espoon uudessa sairaalassa ja Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Logistiikan modernisointi onnistuu myös vanhoissa rakennuksissa. Ecosirillä on käynnissä tällaisia hankkeita esimerkiksi Joensuussa, Laukaassa, Porissa, Mustasaaressa ja Äänekoskella.

Logistiikka ja siirtoratkaisut ovat aiheena ensi viikolla Helsingissä Finlandia-talolla pidettävässä Tulevaisuuden sairaala 2014 -tapahtumassa, jossa Ecosirin toimitusjohtaja Mauri Leponen pitää asiantuntijapuheenvuoron.

”Kun hoitajat vapautuvat pyykki- ja jätehuollosta hoivatyöhön, se parantaa työhyvinvointia ja pienentää sairauspoissaoloja sekä muita kuluja. Se myös parantaa potilasturvallisuutta”, Leponen korostaa.

Facebooktwitterlinkedin