kiertotalouskikka

Luovuin kakkosautosta

Kiertotalousvinkkisi?

Onko omalle autolle käyttöä – saati kahdelle? Kokeilemisen arvoisia vaihtoehtoja auton omistamiselle ovat auton lainaaminen lähipiiristä, yhteiskäyttöautot ja vuokraaminen. Lyhyempien matkojen kulkemiseen hyvä vaihtoehto voi olla myös sähköpyörä. Jos autosta ei voi tai halua luopua, voi harkita sen laittamista vuokralle silloin, kun ei sitä itse käytä.

Mistä idea lähti?

Korona-aikana toinen autoistamme oli seisonut melkein koko ajan käyttämättömänä pihassa. Päätimme puolisoni kanssa luopua siitä. Voimme tarpeen tullen lainata käyttöömme autoa lähipiiristämme. Hyvällä suunnittelulla olemme saaneet homman toimimaan. Polkupyöräilykin on lisääntynyt. Ajatuksemme on pärjätä jatkossa yhdellä omalla autolla.

Mihin arjen kiertotalous­epäkohtaan kaipaisit ratkaisua?

Toivon, että yhä useampi lajittelee biojätteet pois sekajätteestä. Biojätteen osuus sekajätteestä voi olla yli 35 % jopa niillä kiinteistöillä, joilla on mahdollisuus lajitella biojäte erilleen. Biojätteestä voi valmistaa maanparannusaineita metsiin ja pelloille. Niistä saadaan myös polttoainetta kaasuautojen tankkiin ja energiaa, kun ne lajitellaan oikein.

Palstalla annetaan vinkkejä kiertotalouden toteuttamiseen arjessa ja työssä. Onko sinulla hyvä kikka kestävyyden edistämiseen? Vinkkaa toimitukselle! toimitus@uusiouutiset.fi