Data mullistaa rakennusosien uudelleenkäytön – Purkupiha pilotoi uutta tietomallinnusta

Purkupiha ICEBERG-hankkeessa
Facebooktwitterlinkedin

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

 

Purkupiha Oy tekee pioneerityötä uudelleenkäytön vauhdittamisessa. Tampereella data Purkupihan ehjänä purkamista rakennuselementeistä tallennetaan pilvipalveluun.

 

Purkupiha Oy on toteuttamassa Tampereen Lielahdessa, Lamminpäässä vanhan nauhatehtaan alueella purkuhanketta, jossa on historiallinen kaiku.

Suonsivunkadulta purettavat neljä vanhaa teollisuushallia katoavat kyllä Lamminpäästä, mutta ehjänä purettavat rakennuselementit jatkavat elinkaartaan uusissa halleissa toisaalla. Vielä pidempään niiden olemassaolo jatkuu pilvessä.

Halleista on tehty ennen purkua digitaalinen 3D-tietomallinnus.

”Rakennusten purkaminen ehjänä on Purkupihalle jo vakiintunutta liiketoimintaa, vaikka se yleisesti on purkualalla vielä aika uutta. Tiedon keruu ja dokumentointi purettavista rakennuksista tietomallinnuksen avulla on sen sijaan täysin uutta”, Purkupihan kehitysjohtaja Kati Tuominen sanoo.

Suonsivunkadun purkutyömaan vastaava työnjohtaja Mikko Hulpio kertoo, että Purkupihalla on hyvä ammattitaito sekä tarvittavat välineet ehjänä purkamiseen. Hän näkee, että digitalisaatio tulee edistämään rakennusosien uudelleenkäyttöä.

”Korjausrakentamisessa tehdään jo todella paljon tietomallinnusta. Uskon, että se tulee kasvamaan entistä enemmän myös purkamisessa”, Hulpio sanoo.

 

Purkupiha
Purkupiha osallistui ICEBERG-hankkeeseen.

Suunnittelijoiden käyttöön

Purkupiha Oy on mukana EU-rahoitteisessa, rakennusalan kiertotaloutta edistävässä ICEBERG-hankkeessa.

Tarkoituksena on muun muassa kehittää työkaluja rakennusten ja rakennusosien elektronisen materiaalipassin luomiseen. Tutkijat selvittävät, millaista tietoa rakennuselementeistä kannattaa tallentaa ja miten, jotta siitä olisi apua osien uudelleenkäytössä.

Jäljitettävyydestä ja datapankista olisi apua uusien rakennusten suunnittelussa.

Purkupiha onnistui löytämään hanketta varten Lamminpäästä juuri sopivan purkutyömaakohteen, jossa tietomallinnukseen oli riittävästi aikaa.

Espanjalaisen Tecnalia-tutkimuslaitoksen tutkijat ovat käyneet Lamminpään työmaalla ja tallentaneet rakennusten purettavista osista kuten hallirungoista, katosta, nosto-ovista ja ulkoseinistä tarkat tiedot kuvineen pilveen.

Yksi purettavista halleista on vanha autokorjaamo. Sen ehjinä purettaviin osiin ovat VTT:n tutkijat kiinnittäneet RFID-tägit. Tägien data yhdistyy pian pilvipalvelussa Tecnalian tekemään tietomallinnukseen.

Näin data materiaaleista, kunnosta, käsittelystä ja käyttöhistoriasta seuraa osien mukana läpi niiden elinkaaren. Tutkijat laskevat, paljonko aikaa, rahaa ja ilmastopäästöjä osien uudelleenkäytöllä voi säästää.

”Suunnittelijat saavat datapankin avulla käyttöönsä paljon tietoa, jota heillä ei aiemmin ole ollut. Monet arkkitehdit pelkäävät käyttää käytettyjä osia, koska he eivät tiedä, missä kunnossa ne ovat ja missä niitä on käytetty. Jatkossa heillä on tämä data käytettävissä pilvipalvelussa”, sanoo VTT:ltä ICEBERG-tutkimushankkeeseen osallistuva Petr Hradil.

 

Hyvissä ajoin

Purkupihan purkamat hallielementit ovat jo löytäneet uudet kodit. Niistä rakennetaan uusia halleja pääkaupunkiseudulla.

ICEBERG-tutkimushanke on Purkupihalle loistava tilaisuus kartuttaa tietoa datankeruusta ja mallinnuksesta. Kansainvälinen hanke puolestaan hyötyy Purkupihan osaamisesta.

”Meillä on paljon kokemusta ehjänä purkamisesta ja tiedämme, missä järjestyksessä ehjänä purkaminen pitää tehdä. Se on huomioitava suunnittelussa hyvissä ajoin. Meillä on myös kykyä ja osaamista arvioida, mitkä osat kannattaa purkaa ehjänä”, Tuominen sanoo.

Ehjänä purkamiselle ja rikkovin menetelmin toteutettavalle purkuhankkeelle on erilaiset vaatimukset jo aikataulullisesti. Jos purkutyömaalta on tarkoitus saada osia uudelleenkäyttöön, tämä on huomioitava jo hankesuunnittelussa ja varattava purulle riittävästi aikaa.

Vastaava työnjohtaja Mikko Hulpio korostaa, että ehjänä purkamisessa on myös kiinnitettävä erityistä huomiota työturvallisuuteen:

”Ehjänä purkamisessa käytetään esimerkiksi henkilönostimia ja tehdään käsityötä. Purkupihan henkilöstö on käynyt työturvallisuuskoulutukset ja meillä on muun muassa nostotyösuunnitelmat.”

Tuominen painottaa, että työturvallisuus on huomioitava jo ennen purku-urakoitsijan saapumista tontille.

Hän suosittelee, että tilaaja käyttäisi esimerkiksi kierrätysoperaattoreiden palveluita halutessaan porakoneella irrotettavat kalusteet ja irtaimiston toimitettavaksi uudelleenkäyttöön. Nämä kannattaa ottaa talteen jo ennen kuin purkukohde aidataan työmaa-alueeksi. Tämä vähentää myös ilkivaltaa.

”Tilaajat ovat heränneet kiertotalouteen ja uudelleenkäyttö yleistyy. Ehjänä purku on kuitenkin huomioitava hankkeen suunnittelussa ja aikataulussa. Sitä ei voi tehdä purkukoneen kouralla”, Tuominen näkee.

 

ICEBERG-hanke saa EU-rahoitusta.

Kysy lisää palveluistamme!

Kati Tuominen

Markkinointi- ja liiketoiminnan kehitysjohtaja

050 471 8233

kati.tuominen@purkupiha.fi

www.purkupiha.fi

Facebooktwitterlinkedin