Carlsberg siirtyy uusiomuoviin

Facebooktwitterlinkedin

7.9.2018

 

Tanskalainen panimojätti Carlsberg siirtyy käyttämään kierrätettyä uusiomuovia oluttölkkiensä pakkauskääreissä. Yhtiö lanseerasi uusiomuovisen kääreen ensimmäisenä Ruotsissa syyskuussa, jossa uusiomuovi tuli oluttölkkien sixpackeihin. Tarkoituksena on vaihtaa uusiomuoviin myös muissa monitölkkipakkauksissa ja muillakin markkinoilla vuoden 2019 aikana.

”Uusiomuovilla on 60 prosenttia pienemmät päästöt kuin neitseellisellä muovilla. Haluamme myös kasvattaa markkinoiden kysyntää uusiomuoveille. Kierrätystavoitteet pakkausjätteille ovat koko ajan yhä tiukemmat”, perustelee Carlsbergin pakkausinnovaatiojohtaja Nanna Harbo.

Kierrätysmuovi valmistetaan Carlsbergin tanskalaisella panimolla syntyvästä muovikalvojätteestä ja muista muovikalvoista Ranskassa. Uusiomuovista valmistettu kääre on mattapintainen, mikä sopii Harbon mukaan hyvin Carlsbergin uuteen ilmeeseen, jonka yhtiö julkisti 6. Syyskuuta Kööpenhaminassa.

 

Vähentää muovia

Uusiomuovikääre on kuitenkin vain väliaskel kohti kokonaan muovitonta oluttölkkien monipakkausta. Carlsbergin suurin innovaatio on alumiinisten oluttölkkien 4-, 6- ja 8-pakkaus, jossa ei ole käytetty ollenkaan muovikäärettä, vaan tölkit on kiinnitetty toisiinsa erikoisvalmisteisilla liimapalasilla. Ainoastaan kantokahva on muovinen. Tämä liimaan perustuva niin kutsuttu snap pack lanseerattiin elokuussa Norjan ja Iso-Britannian markkinoilla. Se on tulossa jollakin aikavälillä myös Suomeen.

Carlsberg laskee innovaation vähentävän yhtiön muovin käyttöä 75 prosenttia eli 1 200 tonnia vuosittain. Tämä vastaa noin 60 miljoonaa muovipussia.

 

Olutpullo puusta?

Carlsbergin tähtäimessä on vähentää panimoidensa ja tuotteidensa kasvihuonekaasupäästöjä 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä Together towars zero -ohjelmallaan (Yhdessä kohti nollaa). Ohjelmaan kuuluu myös jäteveden minimoiminen.

”Tämä on kunnianhimoinen tavoite, johon ei päästä ilman kumppaneita. Uskomme, että kaikki pakkaukset voi tehdä kestävämmin, esimerkiksi muovin voi korvata uusiomuovilla ja ehkä tulevaisuudessa biomuoveilla. Olemme myös kehittäneet kolme vuotta puukuidusta valmistettua olutpulloa, joka tulee Euroopan markkinoille ensi vuonna”, kertoo Carlsbergin kestävyysjohtaja Simon Boas.

Aasian markkinoilla Carlsberg on ottanut käyttöön uuden pinnoitusmenetelmän uudelleentäytettävissä lasipulloissa. Pullon ulkopintaan suihkutettava Karcoat-pinnoitus vähentää kolhiintumista ja kaksinkertaistaa pullon eliniän niin, että pullo voidaan täyttää ja käyttää uudelleen peräti 50 kertaa.

Olutpullon elinkaarta pidentää myös korkin sisäpintaan painettava pinta, joka absorboi jopa kaksi millilitraa pulloon jäänyttä happea ja parantaa näin oluen laatua ja käyttöikää. ZerO2 cap -korkki säilyttää oluen Carlsbergin mukaan 15 prosenttia paremmin kuin tavanomaiset korkit. Uutuuskorkkiset pullot ovat tulleet Suomen markkinoille syyskuun alussa.

Carlsbergin kestävyysohjelmaan kuuluu myös siirtyminen etiketeissä ympäristösertifioituun vihreään painomusteeseen. Muutos koskee noin 500 miljoonaa pulloa vuosittain.

”Olemme pystyneet vähentämään haitta-aineita painoväreissä ja parantamaan etikettien ja mustelietteen kierrätettävyyttä. Kiertotalous tarvitsee tällaisia vetovoimatekijöitä”, sanoo Douglas Mulhall, joka kehittää kiertotalousratkaisuja yhteistyössä Carlsbergin kanssa.

 

Kuva: Carlsberg. Carlsberg paljasti syyskuun alussa oman versionsa Kööpenhaminan Pieni merenneito -patsaasta, joka on tehty kokonaan uusista, muovittomista Snap Pack -tölkeistä. Patsaan tölkkejä pitää koossa sama liima kuin tölkkipakkauksiakin. Kolmimetrisessä installaatiossa on myös nousuvettä kuvaava 137-kiloinen muovimassa, joka edustaa sitä pakkausmäärää, joka Carlsberg Snap Packin avulla voidaan vähentää tuotannosta joka tunti, yhteensä 1 200 tonnia vuodessa.

Facebooktwitterlinkedin