Biokaasuala penää mahdollisuutta investoida

Facebooktwitterlinkedin

Suomen biokaasutoimijat alkavat tuskastua siihen, ettei kansallinen biokaasuohjelma ole edennyt aiotussa aikataulussa.

Suomen Biokierto & Biokaasu ry (SBB) varoittaa, että biokaasulaitosinvestoinnit eivät nyt etene: Ala odottaa luvattuja päätöksiä ja toimia, jotta investoijat saisivat varmuuden riittävän vakaasta toimintaympäristöstä.

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaan Suomelle laadittiin tammikuussa valmistunut kansallinen biokaasuohjelma. Sen tarkoitus oli ottaa käyttöön biokaasun tuotantopotentiaali sekä kehittää Suomen elinvoimaisuutta ja edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista. Biokaasuohjelma listaa 24 toimenpide-esitystä biokaasun potentiaalin valjastamiseksi.

SBB on kuitenkin huolissaan biokaasuohjelman toimeenpanosta, sillä moni tärkeä toimenpide on tekemättä eivätkä asiat ole edenneet.

Esimerkiksi toimet ravinnekiertokorvauksen, maatalouden kehitystuen ja jakeluvelvoitteen käyttöönoton osalta ovat myöhässä annetusta aikataulusta. Myös energiainvestointitukipäätöksiä on lykätty.

 

Päätökset ovat viivästyneet

 

SBB julkaisi 5. kesäkuuta avoimen kirjeen hallituksen vastaaville ministereille. Kirjeessä järjestö muistutti, että biokaasuohjelman toimenpiteet eivät saisi viivästyä enää tämän enempää.

”Usea biokaasulaitoshanke odotti investointitukipäätöstä jo viime vuoden loppuun mennessä, jolloin kerrottiin päätöksiä tehtävän huhtikuussa. Päätöksiä ei kuitenkaan vieläkään ole tehty”, järjestö tiukkaa kirjeessään.

Järjestö korostaa, että uudet biokaasulaitokset eivät rakennu hetkessä. Investointeja ei ole syytä enää viivästyttää.

Toimijat kaipaavat nopeasti tietoa etenkin siitä, mikä on liikennebiokaasun jakeluvelvoitteen käytön aikataulu, mitä veromuutoksia biokaasulle tulee, saadaanko ravinnekiertokorvaus käyttöön vuoden 2021 alusta ja saadaanko biokaasuinvestoinneille ja uusille lannankäsittelytekniikoille käyttöön määräaikainen kehitystuki.

SBB:n mukaan useat biokaasulaitosinvestoinnit odottavat näiden toimenpiteiden selkeytymistä ja käyttöönottoa.

Järjestö muistuttaa, että nämä päätökset edistäisivät asioita, jotka on todettu koronakriisin aikana tärkeiksi, kuten omavaraista ruoka- ja energiatuotantoa sekä huoltovarmuutta, työpaikkoja sekä ilmasto- ja ympäristöhyötyjä.

SBB patistaa hallituksen keskeisiä ministereitä ja virkamieskuntaa antamaan pikaisesti tietoa biokaasuohjelman toimeenpanon ja säädösehdotusten tarkemmasta aikataulusta.

 

Kuva: Scanstockphoto. Biokaasulaitosten rakentaminen ja niihin investointi on viivästynyt, koska alan toimijat odottavat biokaasualan toimenpideohjelman toteuttamista.

Facebooktwitterlinkedin